— Heidi Hautala

Maailmanparantaminen on yhteispeliä

Kaksi vuotta sitten olin ensimmäisellä kehitysministerimatkallani Afrikassa. Keskustelin Etiopian silloisen pääministerin kanssa maan kehitysnäkymistä, näin miten Suomen tuki on auttanut etiopialaislapsia kouluun ja kuulin paikallisilta kansalaisjärjestöiltä niiden sananvapausongelmista. Olen iloinen, että Suomi on voinut tukea myös niitä vaikeassa tilanteessaan.

Tämä matka ja kaikki sitä seuranneet vahvistivat näkemystäni siitä, millaista kehityspolitiikkaa ja -yhteistyötä Suomen pitää tehdä. Olen kokenut itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut keskustella asiasta sekä päättäjien että tavallisten ihmisten kanssa, niin maailmalla kuin Suomessa. Todettuani että en jaksa nostaa nepalilaisnaisten vedenkantoastiaa selkääni, ymmärrän entistä paremmin, miten tärkeää on saada kaivo keskelle kylää.

Linjani kirjattiin helmikuussa 2012 valtioneuvoston hyväksymään kehityspoliittiseen toimenpideohjelmaan. Sen mukaisesti työn keskiöön on kahden viime vuoden aikana nostettu ihmiset ja kaikkien oikeus ihmisarvoiseen elämään. Köyhyyden poistamisen rinnalla on korostettu eriarvoisuuden vähentämistä ja kehitysmaiden irtautumista apuriippuvuudesta. Avainsanoja ovat olleet myös tiedonsaanti ja avoimuus, nuo uskottavan kehitysyhteistyön perustat.

Käytännössä muutos on tarkoittanut strategisempaa ajattelua. Ulkoministeriössä on kysytty, millainen tuki auttaa maita pääsemään parhaiten jaloilleen - ja vielä niin, että kehitys on kestävää? Entä miten voidaan varmistaa, että myös köyhimpien elämä paranee?

Ratkaisut ovat olleet kahtalaisia.

Ensinnäkin on pureuduttu rakenteisiin: maita on tuettava niin, että nämä saisivat omat voimavaransa kunnolla käyttöön ja pystyisivät auttamaan itse itseään. Siksi huomiota on kiinnitetty esimerkiksi luonnonvarojen hyvään ja oikeudenmukaiseen hallintoon, pääomapaon torjumiseen ja kehitysmaiden oman verotuskyvyn vahvistamiseen. Myös rauhanvälitys ja demokratia sekä vastuullinen yritystoiminta ja polut kehitysyhteistyöstä kaupallisempaan yhteistyöhön ovat saaneet uudenlaista huomiota.

Toiseksi työssä on painotettu heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Alueellisesti työtä on keskitetty Afrikan ja Aasian köyhimmille maille sekä niin sanottuihin hauraisiin valtioihin, joissa ihmiset kärsivät esimerkiksi pitkäaikaisen konfliktin seurauksista. Erityistä tukea ovat saaneet naiset ja tytöt sekä vammaiset ihmiset, joiden asema kertoo paljon yhteiskuntien kehityksestä.

Näiden parin vuoden jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että maailmanparantaminen on yhteispeliä. Köyhien maiden on tehtävä osansa ja meidän omamme. Emme voi yhdellä kädellä antaa ja toisella ottaa, vaan meidän on kiinnitettävä huomiota kaikkiin niihin toimiin, joilla on vaikutusta kehitysmaihin. Työssä tarvitaan kaikkia. Siksi olen kannustanut esimerkiksi kansalaisjärjestöjä ja yrityksiä uudenlaiseen yhteistyöhön sekä kutsunut työhön mukaan myös diasporien edustajat.

Ensi vuonna eduskunnalle esitellään selonteko kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta. Se on hyvä mahdollisuus tuoda esille, miten kehitysyhteistyötä on uudistettu ja miten apu menee paremmin perille.

Tänään olen viimeistä kokonaista päivää kehitysministerinä. Haluan kiittää kaikkia teitä, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä näinä todella mielenkiintoina ja antoisina vuosina. Kiitos teille kaikille!

Jaa sivu: