— Heli Järvinen

7.3.07 Kaivattua arvokeskustelua

Kun lähdin vaaleihin mukaan, arvelin tässä vaiheessa kärsiväni jo ruskeasta kielestä ja yleisestä ellotuksesta, mutta kaikki on käynytkin toisin päin. Kun paneeleissa kuulee kaikenlaisia vaalilupauksia (ensi hallituskaudella on jo perintöverot poistettu, ruoan ja lääkkeiden arvonlisäveroa alennettu, tuloveroa laskettu, sukupolvenvaihdoksia helpotettu, maanviljelijöiden lomapäiviä lisätty, yksityisteiden rahoitusta nostettu, puolustusmäärärahoja lisätty eli lyhyesti sanottuna Etelä-Savo on täyteen asutettu, koulutettu ja työllistetty), on joutunut käymään arvopohdintaa siitä, mitkä asiat minulle itselleni ovat niitä tärkeimpiä. Ja vaikka kuinka ajattelen vanhoja ja nuoria, rikkaita ja köyhiä, miehiä ja naisia, päädyn yhä uudelleen siihen, että nämä ovat ilmasto- ja hyvinvointivaalit. Meidän on nopeasti edistettävä energiantuotantoamme ympäristöystävälliseen suuntaan. Lähtökohdan tulee olla se, että teemme ympäristöystävällisistä tuotteista ja ratkaisuista verotuksen avulla edullisia myös käyttäjilleen. Käytännössä se tarkoittaa entistä halvempia dieselautoja, junamatkoja, maalämpöä ja lähiruokaa. Energian säästämiseksi on myös tehtävissä paljon. Bensapihit autot, matalaenergiatalot, laajat pyörätieverkostot ja käyttäjilleen maksuttomat bussikyydit on jo keksitty, nyt meidän pitää vain toteuttaa ne. Uusiutuvia energialähteitä tukemalla ja metsäenergiaa hyödyntämällä synnytämme maaseudulle elinvoimaa ja tuhansia työpaikkoja. Siltä alalta löytyvät todennäköisimmin myös tulevaisuuden nokiat. Suomi on rikkaampi kuin koskaan ja silti yli kymmenesosa aikuisista elää alle köyhyysrajan. Näiden opiskelijoiden, pätkätyöläisten, työttömien, yksinhuoltajien, maanviljelijöiden ja jopa eläkeläisten aseman parantaminen tulee olla seuraavan hallituksen päätyö. Siksi veroratkaisujen pitää kohdistua pääosin juuri heihin. Väestön ikääntyessä terveydenhuoltoon kaivataan lisää rahaa, käsiä ja uusia ideoita. Vain paremmalla palkkauksella saamme houkuteltua uusia ihmisiä hoitoalalle, mutta se ei riitä. Sänkyjen äärelle täytyy saada myös lisää käsiä. Itse olin nuorena töissä vanhainkodissa kylvettäjänä. Työ oli antoisaa, mutta sille oli aikaa. Jos silloin kylvetin noin 15 asiakasta päivässä, tekevät nykyiset hoitajat samassa ajassa moninkertaisen työn. Vanhusten laitoshoidon ja kunnallisten peruspalvelujen rinnalle on yhä ennakkoluulottomammin kehitettävä myös erilaisia tukitoimia, joilla kotona asumista voidaan edistää: kotitalousvähennyksin tuettua kotipalvelua askareisiin, turvapuhelimia suojeluun ja vapaaehtoisrinkejä seurusteluun. Jos palveluja ei saada toimitettua kaikille syrjäkylille, pitää asia kääntää toisin päin ja miettiä, miten syrjäkylien ihmiset saadaan palvelujen pariin. Omassa kunnassani palveluasiointiliikennettä ovelta ovelle on kokeiltu yhdellä suunnalla, ja olen tehnyt aloitteen sen laajentamisesta muuallekin kuntaan. Jos sen turvin saadaan yksikin vanhus tai liikuntarajoitteinen asumaan kotonaan, on siihen käytetyt rahat nopeasti säästetty takaisin, ja samalla kyytiä voivat hyödyntää myös terveet ja nuoret asukkaat. Paras ongelmien ennaltaehkäisyä ovat hyvät ja kaikkien ulottuvilla olevat liikunta- ja kulttuurimahdollisuudet! Nyt meidän tulee satsata määrän sijasta laatuun, tavaroiden sijasta palveluun ja tehotalouden sijasta välittämiseen ja vastuunkantoon. Itä-Suomella on poikkeuksellinen avainasema sekä hyvinvointipalvelujen että uusiutuvien energianlähteiden kehittäjänä ja edelläkävijänä. Ympäristömme on maailmassa ainutlaatuinen ja väestömme ikääntyneempää kuin muualla, ja ne molemmat pitää oppia hyödyntämään, kun Itä-Suomea viedään maailmankartalle.
Jaa sivu: