— Heli Järvinen

Eduskunnan salat julki

Tuoreen tutkimuksen mukaan eduskunta on Suomen johtava työpaikka ainakin mitä naisiin kohdistuvaan ahdisteluun tulee. 40 prosenttia kyselyn vastaajista on kokenut väheksyntää, tytöttelyä ja jopa käpelöintiä. Tulos on uskomattoman karu, mutta vielä karumpaa on kuusikymppisten miesedustajien - ja jopa jonkun naisenkin- suhtautuminen tutkimustuloksiin. Vaikka mikäpä heidän vähätellessä tapahtumia, kun eivät taatusti itse ole työtovereiden epäasiallisen käytöksen kohteena. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, etten ole kohteena itsekään. Sen sijaan tiedän monia muita, jotka ovat. Lähentelyn lisäksi on käsittämätöntä, miten monet edustajat pitävät yllä hierarkiaa, johon en missään muualla ole törmännyt. Monelle etenkin avustajat ovat pelkkää ilmaa, jota ei vastaantullessa edes huomata. Mutta toivomisen varaa on myös naisissa - ainakin heidän vessakäytöksessään. Moni ei tunnu tietävän, että tyhjentynyt paperirulla tarkoittaa sitä, että sen tyhjentäjä vaihtaa tilalle täyden. Eikä sitä että jos rapatessa roiskuu, niin pöntön vieressä oleva harja on tarkoitettu roiskijan käyttöön, eikä vasta seuraavalle. Siis jalat maassa ja järki päässä eteenpäin.
Jaa sivu: