— Heli Järvinen

Reuma-ajatuksia välikysymyksen kynnyksellä

Heinolan reumasairaalan kohtalo ei tullut yllätyksenä, sillä kuuden viime vuoden ajan se on tehnyt jatkuvasti kasvavaa tappiota. Sairaanhoitopiirit ovat lähettäneet hoitoon yhä vähemmän potilaita. Reumasäätiön johto ja hallitus eivät ole puuttuneet tilanteeseen ajoissa ja ryhtyneet sopeuttamaan sairaalan toimintaa käytössä oleviin resursseihin nähden.

Reumasairaalan ongelmiin on monia hoidon kehittymiseen liittyviä syitä. Hoitoajat ovat lyhentyneet ja asiantuntijoita on palkattu moniin yliopisto- ja keskussairaaloihin, joissa hoito saadaan lähemmäksi asiakasta pienemmin kustannuksin. Sosiaali- ja terveysministeriö on jo ilmoittanut, että lasten vaativa reumahoito keskitetään muutamaan yliopistosairaalaan, mikä on oikea ratkaisu hoidon laadun takaamiseksi. Esimerkiksi Kuopiossa lapsireumapotilaita on hoidettu jo vuosia onnistuneesti.

Tärkeää on, etteivät Heinolan sairaalaan vuosikymmenten aikana kertynyt arvokas ammattitaito, osaaminen ja tutkimusmateriaali jää tulevaisuudessa käyttämättä. Kuntoutuksen osalta toimintaa voidaan jakaa useammalle toimijalle. Yksi hyvä mahdollisuus on Punkaharjun Kruunupuisto, joka jo nyt pitkän osaamisensa ja hyvän hinta-laatu-suhteensa ansiosta on onnistunut hankkimaan itselleen 250 uuden reumapotilaan kuntoutuksen.

Lisärahan antaminen yksityisen sairaalan tappiolliseen toimintaan vääristäisi kilpailua, eikä se edes auttaisi pitkällä tähtäimellä ketään ilman sairaalan selkeitä toiminnallisia muutoksia. Sopii kysyä, miten hyvin yhteiskunnan rahan jakaminen yksityiselle tappiolliselle säätiölle ohi julkisten hankintojen lain istuu edes sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton periaatteisiin?

Tässä tilanteessa on vastuullisinta pitää huoli siitä, että jokaiselle reumapotilaalle tehdään pikaisesti oma henkilökohtainen hoitopolku, sillä huonoa taloudenpitoa ei voi eikä saa kaataa apua tarvitsevien asiakkaiden niskaan.

Jaa sivu: