— Heli Järvinen

Norppasopimuksiin vauhtia

Tämän vuoden kuuttien syntymä lähestyy. Siksi viimeistään huhtikuun puolivälissä suojelualueiden pitäisi olla mahdollisimman kattava ja aukoton nopeasti.

Tällä hetkellä vapaaehtoisia sopimuksia on saatu aikaan noin 200 neliökilometrillä. Lupauksien ja varmojen puheiden piirissä on runsaat 1200 neliökilometriä ja valtion vesiä on 100 neliökilometriä. Sen sijaan kokonaan kieltäytyneitä osakaskuntia on 50 neliökilometriä, riitaisia 340 neliökilometriä ja lisäksi 28 neliökilometrillä on pieniä osakaskuntia, joita ei ole saatu kiinni.

Nyt on kiitoksen paikka kaikille niille osakaskunnille, jotka ovat suojeluun vapaaehtoisesti sitoutumassa. Sen sijaan jatkotoimia tarvitaan loppujen reilun 400 neliökilometrin osakkaille, ja niitä EU:kin meiltä vaatii. Myös maa- ja metsätalousvaliokunta on vaatinut mietinnössään, että sopimukset pitää saada välittömästi aikaan kuuttien suojelun tehostamiseksi.

Siksi ministeri Sirkka-Liisa Anttilan on edettävä määrätietoisesti ja tuettava Etelä-Savon Ely-keskuksen työtä, jotta myös loput tarvittavat alueet saadaan aukottomasti suojelun piiriin.

Tänään kyselytunnilla Anttila lupasikin edistää suojelualueita sekä vierailulla Savonlinnassa että pitämällä huolen siitä, että loput alueet saadaan mukaan vaikka sitten asetuksen turvin.

Nyt olisi korkea aika, että kaikki mukaan tarvittavien vesialueiden osakaskunnat vielä kertaalleen pohtisivat vapaaehtoisuuden etuja ja rahakorvausta siitä, että vain verkoista luovuttaisiin parin kuukauden ajaksi kuuttien hyväksi. Hyvän lopputuloksen saavuttaminen vapaaehtoisin toimin olisi myös imagonnoston paikka koko Saimaan alueelle ja yhteishengelle.

Norpansuojelun strategiaryhmä on miettinyt myös jo viime keväästä lähtien uusia keinoja norpansuojelun edistämiseksi, ja niitä tarvitaan, sillä kiihtyvän ilmastonmuutoksen keskellä voi käydä myös niin, että kalastusrajoituksista huolimatta Saimaan kuuluimman otuksen määrä ei lähdekään kasvuun. Onneksi kanta on nyt noussut 270:en ja, kuten kaikki ovat Helsinkiä myöten huomanneet, meillä on jo toinen oikea talvi peräkkäin.

 

Jaa sivu: