— Heli Järvinen

Onko lapsesi sinun?

Heli Järvinen

Lähes 27 vuotta sitten kävelin yhdessä esikoiseni ja hänen isänsä kanssa lastenvalvojan luo isyystunnustusta varten. Olimme onnemme kukkuloilla, kun rakastuneina astelimme perheenä kaupungintalolle. Onnellisuus ja hyväntuulisuus kaikkosivat kuitenkin yhtä matkaa kysymysten kanssa.

Milloin olette tavanneet toisenne? Milloin muutitte asumaan yhdessä? Millaista seksielämänne on ollut?

Mykistyneenä kysyin vastakysymyksen: "Mitä järkeä näissä kysymyksissä on, kun aivan yhtä hyvin olisin voinut napata kadulta kenet tahansa miehen ja maksaa hänet vastaamaan vain toivotusti kysymyksiin". "Ehkä, mutta lain mukaan minun pitää esittää nämä kysymykset", vastasi tehtäväänsä suorittava lastenvalvoja. Lopullinen isku itselleni tuli hetken kuluttua: "Oliko sinulla muita miessuhteita lapsen siittämishetkellä?".

Rystyset valkoisena sain soperrettua, ettei siihen toista miestä mahtunut. Kun vihdoin saimme kirjoitettua nimet paperiin, lähdin raivosta valkoisena ulos.

Kun reilua vuotta myöhemmin menimme samalla porukalla, mutta nyt kuopuksellamme lisättynä samaan paikkaan, oli minulla jo mennessäni asentona valmis etutana. Ilmeisesti se myös näkyi, sillä lastenvalvojan ainoa kysymys oli, voisimmeko allekirjoittaa isyystunnustuksen.

Onneksi nämä ajat on nyt kivikautisina jätetty taakse. Tämän vuoden alusta alkaen isyyden voi tunnustaa jo raskausaikana neuvolassa, eikä lomakkeessa kysellä enää seksielämästä. Asialla on iso merkitys, sillä nykyisin suomalaislapsista jo 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella.

Uusi isyyslaki helpottaa myös isää, sillä epäselvissä tapauksissa äiti ei voi enää jarruttaa isyyden selvittämistä (raiskaustapauksia lukuunottamatta), kuten tähän asti. Vaikka lapsestaan iloitsevan nuoren parin ei tarvikaan enää tulla tunnustustilaisuudesta rystyset valkoisena, täydellinen laki ei ole vieläkään.

Jos kaksi - vaikka avioliitossa olevaa - naista saavat lapsen, on syntyvä lapsi edelleenkin vain synnyttäjän. Toinen äiti joutuu lapsen omaksi halutessaan adoptoimaan tämän. Jos asiaa käsitellessä synnyttäjä kuolee, hänen puolisollaan ei automaattisesti ole oikeutta lapsen juridiseen vanhemmuuteen. Silloin lapsi voisi menettää molemmat vanhempansa, mikä ei liene lainsäätäjän tarkoitus?

Jos taas adoption kautta vanhemmuutta hakeva kuolee ennen päätöstä, ei lapsella ole häneen perintöoikeutta. Myös elatusvelvollisuus ja tapaamisoikeus riippuvat täysin adoptiohakemuksen lopputuloksesta. Eikä tasa-arvoinen avioliittolaki tuo tähän parannusta.

Lainsäädännössä lasten etu ja oikeudet menevät muiden etujen edelle. Kun kaksi hallitusta peräkkäin on jättänyt oikeusministeriössä jo valmistellun äitiyslain esittelemättä, on hyvä, että asiasta on nyt tehty kansalaisaloite. Lienee aina lapsen etu, jos hänellä on mahdollisuuksien mukaan kaksi vanhempaa yhden sijasta näiden sukupuolesta riippumatta?