— Jaakko Stenhäll

Se velkakello, jota tulisi katsoa

Elämme velkakellojen aikaa. Siinä missä Suomen kauppakamari informoi kansaa valtionvelkaa mittaavalla laskurilla, brittilehti The Guardian on asettanut omassa uutisoinnissaan ilmastonmuutoksen keskiöön. Lehti haluaa osoittaa arvovalinnan sen suhteen, mikä on aikamme polttavin ongelma. Hiljattain lehden nettisivuille on ilmaantunut eräänlainen velkakello, joka laskee jatkuvasti, kuinka paljon sivuilla vierailun aikana on porattu öljyä, kaivettu hiiltä tai käytetty maakaasua.

Taustalla on muun muassa tiedejulkaisu Naturessa käsitelty laskelma siitä, kuinka paljon fossiilisia polttoaineita tulisi jättää maahan, jotta todennäköisesti vältymme tuhoisalta yli kahden celsiusasteen ilmaston lämpenemiseltä. Öljyn poraamisella ja hiilen kaivamisella on raja, jota meidän sukupolvemme ei voi ylittää - ja tämä raja on se, että noin 80 % tunnetuista öljylähteistä tulisi jättää poraamatta.

Suomen tulisi kulkea edellä, ei jäljessä

Suomen ollessa osa maailmaa, tulee meidän olla osa ratkaisua eikä osa ongelmaa. Keinoista olennaisimpia on Euroopan Unionin päästökaupan korjaaminen, joka parantaa uusiutuvien kilpailukykyä hiiltä ja öljyä vastaan niin meillä kuin muualla.

Euroopan lisäksi ratkaisuja voidaan tehdä kotimaassa itsekin. Kun jätämme turvesuot rauhaan, vähennämme sitä uusiutumattomien polttoaineiden valikoimaa ja määrää, jolla ilmastoa on mahdollista kuormittaa. Yhtä olennaista on osoittaa malttia Arktiksen suhteen - meidän ei tule olla mukana heidän joukoissaan, jotka etsivät yhä uutta öljyä porattavaksi, kun jo entuudestaan löydetty tulisi jättää maahan.

Suomalainen arvovalinta Arktiksen suhteen näkyy valtionyhtiö Arctia Shippingin toiminnassa. Tällä hetkellä yhtiö auttaa heitä, jotka haluavat muuttaa Arktiksen yhdeksi uudeksi öljyntuotantoalueeksi. Jos aiomme tulevaisuudessakin murtaa jäätä valtion omistamin aluksin, tulisi meidän olla luomassa tulevaisuutta, jossa jäätä riittää murrettavaksi.

Tulevaisuuteen panostamista on sekin, että otamme fossiilisten polttamiseen asetetut rajat tosissamme myös sijoituksissamme. Maailmalla, ja nykyään myös meillä, tätä edustaa divestment-liike, jossa sijoitusrahastot, yliopistot ja valtiolliset toimijat irtautuvat fossiilisijoituksiin. Ajatus perustuu siihen, että emme voi polttaa kuin murto-osan tunnetuista öljyvaroista. Tällöin öljy-yhtiöiden muiden omistusten arvo romahtaa - öljyreservistä ei ole järkeä maksaa, jos sitä ei aiota käyttää. Ilmaston tuhoaminen on bisnes, johon pitkällä aikavälillä ajatteleva toimija ei lähde mukaan.

Vastuuta ja malttia tarvitaankin. Tämän blogin kirjoituksen aikana on porattu 130 000 barrelia öljyä ja kaivettu 33 500 tonnia hiiltä. Se on liian suuri laina tulevilta sukupolvilta.