— Jani Toivola

Asunto kaikille - jotta totuus ei jäisi varjoon

Elämme yhteiskunnassa vahvaa kotileikin aikaa. Sisustuslehdet ja tv-ohjelmat sisustavat kauniisti maalla, kaupungissa, merellä ja ilmassa. Ohjelmat huokuvat lämpöä, iloa ja värejä. ihmisen mahdollisuutta ilmaista itseään, valita oma elinympäristönsä ja määrittää oman turvallisen asumisen rajat. Ohjelmat ovat nautinnollisia katsoa, herättävät unelmia ja heijastavat tiettyä todellisuutta yhteiskunnasta, mutta monta totuutta jää varjoon.

Suomen perustuslaissa (19 §) sanotaan, että jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

Silti vietämme tänään asunnottomien yötä. Toivon sydämestäni, että tämä tilaisuus tekee itsensä tarpeettomaksi mahdollisimman nopeasti. Asunnottomuus on suomalaisen sosiaalipolitiikan häpeätahra. Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskuksen (ARA) tietojen mukaan vuoden 2011 lopussa Suomessa oli 7 606 yksinäistä asunnotonta ja 423 perhettä. Yksinäisten asunnottomien määrä väheni edellisvuodesta 3,4 prosenttia, mutta asunnottomien perheiden määrä lisääntyi yli 20 prosentilla.

Asunnottomuus on erityisen suuri ongelma pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi yksinäisiä asunnottomia oli Helsingissä vuoden 2011 lopulla 3 400 ja asunnottomia perheitä 220. Vuonna 2011 pääkaupunkiseudun kolmen kunnan osuus Suomen asunnottomista on 60 prosenttia.

Usein kun puhutaan asunnottomuudesta tai sen syistä ja seuraamuksista, nousee pintaan ihmisen oma vastuu ja syyllisyys. Ikään kuin asunnottomuus olisi puhtaasti itse aiheutettua ja jokainen on lopulta oman onnensa seppä. Syyllisyydestä ja toisen luokan kansalaisuusajattelusta on päästä eroon ja nähtävä asuminen hyvän elämän edellytyksenä ja oikeutena.

Yleensä ihmisten asunnottomuuden taustalla on useiden ongelmien kerrostuminen, joka on tehnyt itsenäisen elämän edellytykset mahdottomiksi. Työttömyyden seurauksena monet ihmiset menettävät luottotietonsa ja eivät tämän jälkeen pääse enää yksityisesti vuokrattaviin asuntoihin eikä kaupunkien vuokra-asuntotuotanto riitä kattamaan asuntojen tarvetta. Ainakin yleishyödyllisiltä vuokranantajilta pitäisi kieltää asuntohakemuksen hylkääminen pelkän luottohäiriömerkinnän perusteella.

Jos asuntoa ei ole tarjolla ja yksityisiltä markkinoilta sitä ei voi käytännössä saada, asunnottomuus on karu totuus, jolla on taipumusta muuntua asunnottomuuden ja alati syventyvien ongelmien kierteeksi. Jos asiaa mietitään vaikka puhtaasti taloudellisesti, on huomattavasti edullisempaa taata kohtuuhintainen asunto ihmisille, kuin vastata asunnottomuuden seurauksista myöhemmin, kun ihminen ei ole enää kykenevä itsenäiseen asumiseen.

Tämän kierteen ehkäisemiseksi kohtuuhintaisen vuokra‐asuntokannan lisäämiseen pitäisi voimakkaasti panostaa. Samoin tulisi kehittää taloudellisen tuen muotoja, joilla estetään velka‐ongelmista kärsivien ihmisten ajautuminen asuntomarkkinoiden ulkopuolelle. Hallitusohjelman mukaisesti Suomeen tulisi luoda takausmalli, jolla tuetaan työttömäksi jäävien, vakavasti sairastuneiden tai yritystoiminnan konkurssin kokeneiden omistusasunnon omistajien mahdollisuutta säilyttää asuntonsa.

Hallituksen asuntopolitiikan tavoitteena on turvata sosiaalisesti ja alueellisesti tasapainoiset ja vakaat asuntomarkkinat, poistaa pitkäaikaisasunnottomuus sekä kehittää asumisen laatua. Valtioneuvosto hyväksyi 15.2.2011 periaatepäätöksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman jatkamisesta kaudelle 2012-2015. Ympäristöministeriö asetti 15.2.2011 hallituksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman 2012-2015 toteuttamista varten ohjaus- ja seurantaryhmän. Erilaisista työryhmistä ei saa muodostua vain poliittisen tahdon symboleja vaan nyt tarvitaan tekoja sekä konkreettisia esityksiä.

Jaa sivu: