— Jani Toivola

Anna mulle toivoa

Vierailin viime viikonloppuna Saksassa kansainvälisellä nuorten leirillä. Leirille osallistui yli 200 nuorta reilusta kymmenestä eri maasta. Osallistujat olivat noin 15-20 –vuotiaita, hyvin eri taustoista tulevia ja eri elämänvaiheissa olevia nuoria. Leiri on osa intialaisen Äiti Amman perustaman hyväntekeväisyysjärjestöjen tavoitetta voimauttaa ja tukea nuoria ympäri maailmaa. Leiri ei millään tavalla velvoita nuoria jakamaan juuri Äiti Amman yhteisön arvoja.

Leiri oli tarkoitettu EU-maiden nuorille ja se saa 70 prosenttia rahoituksestaan EU:lta. Viikon mittaisella leirillä nuorille on tarjolla 15 erilaista työpajaa, joissa oppia konkreettisia taitoja tai peilata omaa identiteettiään ympäröivään maailmaan. Teemoina on mm. teatteri, musiikki, tanssi, jooga, meditaatio, ravinto-oppi, ympäristökasvatus, yhteiskuntavastuu, taide ja ratsastus.

Ympäristökasvatustyöpajassa nuoret koulutettiin viikossa ympäristölähettiläiksi. Kurssin jälkeen heillä on taidot ja välineet kiertää omassa maassaan kouluja ja puhua oman ikäisille nuorille, mitä jokainen meistä voi konkreettisesti tehdä ympäristön suojelemiseksi. Tai miten helppoa on tehdä omaan kotiin vaikka matokomposti ja kasvattaa omia vihanneksia. Tavoitteena on, että jokainen meistä voisi vaikka kerran kuukaudessa syödä täysin itse kasvattamansa aterian.

Musiikkityöpajassa nuoret pääsivät itse säveltämään ja sanoittamaan kappaleita. Työpajassa syntyi myös tämän kesän leirin tunnuskappale. Ravinto-opin kurssilla käytiin läpi eri ruoka-aineiden ravintoarvoja, rasvojen ja sokereiden vaikutusta, liikunnan hyötyjä ja myös ruokateollisuuden etiikkaa. Mikä on tehotuotannon todellinen hinta, jos ihmiset menettävät kotinsa kun metsiä raivataan tehoviljelyn tieltä tai miten erilaiset tuholaismyrkyt vaikuttavat viljelyalueen asukkaiden terveyteen. Miten minä voisin tähän kuluttajana vaikuttaa ja tehdä toisin.

Työpajojen lisäksi viikon aikana on joka päivä yhteisiä luentoja, joita pitävät paikalle kutsutut vierailijat. Yksi viikon puhujista oli hollantilainen nuori, joka oli valittu YK:n nuorisodelegaatiksi. Hän kertoi nuorille, mikä oli ollut hänen polkunsa, joka oli johtanut tähän tärkeään tehtävään, josta hän oli unelmoinut.

Minulla oli kunnia olla yksi tämän vuoden puhujista. Puhuimme elämäntaidoista, tavoitteista ja erilaisuudesta. Jokaisen nuoren oikeudesta omaan elämäntarinaansa ja oikeudesta itse päättää minkälaiseksi haluaa oman tarinansa muodostuvan ja millä ehdoilla. Kuinka oppia paremmin kunnioittamaan ja kuuntelemaan itseään ja muita ja sitä kautta kuulla oma tahtonsa ja löytää ympäriltä ystäviä ja yhteistyökumppaneita omien unelmien eteenpäinviemiseksi.

Nuoret olivat myös erittäin kiinnostuneita politiikasta ja muusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Moni nuori tuli leirin aikana nykäisemään hihasta ja kysymään, miten politiikkaan pääsisi mukaan tai mitä he voisivat tehdä halutessaan vaikuttaa jotenkin vaikuttaa omaan yhteisöönsä. Ja miten saada nuoret innostumaan ja lähtemään mukaan?

Osa nuorista myös koki, että heidän halunsa auttaa ja vaikuttaa ei ollutkaan tervetullutta. Erästä poikaa kiusattiin koulussa siksi, että hän oli liian aktiivinen ja osallistuva ja pyrki kokoajan keksimään uusia ideoita, millä parantaa muiden hyvinvointia. Tästä maailman kauneimmasta ominaisuudesta olikin tullut kasvavalle nuorelle taakka.

Yleisesti nuorilla oli valtava halu olla osa yhteiskuntaa ja löytää keinoja, joiden avulla he voisivat omilla taidoillaan tehdä hyvää, tukea ja auttaa muita. Tuntui, että monelle nuorelle oma menestys oli vähempiarvoisempaa kuin se, että he löytäisivät tavan kanavoida omia lahjojaan yhteisen hyvän rakentamiseen.

Yli 200 nuoren joukko pohtimassa näitä asioita oli äärimmäisen koskettava ja myös ravisuttava näky. En voinut olla välttymättä tietynlaiselta vastakkainasettelulta. Miten kaukana tuntui olevan tämä nuorten toiveikas, osallistuva, vastuullinen ja välittävä yhteisö siitä päivittäisestä arjesta, jossa usein elämme ja jota voi maailmanlaajuisesti peilata vaikka median tai politiikan kautta. Minkälaisia arvoja omat päivittäiset tekoni tai puheeni heijastavat ja kuinka hyvin ne kohtaavat näiden nuorten toiveiden kanssa. Kuinka näiden nuorten toiveet otetaan huomioon määriteltäessä hyvinvointia tai kehitystä ja eri maiden ja koko maailman tulevaisuutta?

Nuorilla oli valtava halu toimia ja olla osana, mutta ajatus elämästä, jossa valintojen pohjana ovat pelkästään mahdollisimman nopea päätyminen tuottavaksi veronmaksajaksi takaamaan hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden, ei tuntunut riittävän. He haluavat päästä omilla arvoillaan myös määrittämään tuota hyvinvointiyhteiskuntaa. Nuoret kaipaavat tukea, mutta heille tuki ei ole vain järjestelmä tai takuu opiskelupaikasta. Yhteiskunnan tuki on ennen kaikkea peili, josta löytää itsensä ja arvomaailmansa. Tilaa ajelehtia ja lopulta asettua omaan uomaansa. Rakenteilla on suuri rooli, mutta muu jää usein pahasti varjoon tai sen katsotaan kuuluvan jonkun muun vastuulle, mutta kenen? Monelle näistä nuorista maailma näyttäytyy paikkana, joka on valinnut eriarvoisuuden ja riittämättömyyden tunteen, vaikka olisi mahdollista valita toisin.

Monelle nuorelle myös kansanedustajan läsnäolo leirillä oli hämmentävä kokemus. Nuoret Italiasta, Espanjasta, Ranskasta tai Kreikasta eivät voineet kuvitellakaan, että he voisivat tällä tasolla kohdata oman maansa parlamentin edustajien kanssa. Heille politiikka oli vallantavoittelua, ahneutta, petettyjä lupauksia ja suljettuja ovia. Mieleeni jäi erään espanjalaisen nuoren tytön tokaisu: "You say we are the future of the world. Please start treating us like that. Right now I don't see any kind of future ahead of me. I need hope."

Meillä päättäjät ovat moneen muuhun maahan verrattuna suhteellisen hyvin tavoitettavissa ja tavattavissa, mutta osaammeko ottaa siitä kaiken hyödyn irti? Käytämmekö tätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä oikein? Paremman yhteisen puolesta, ei sitä vastaan.

Jaa sivu: