— Jani Toivola

Kehitys alkaa osallisuudesta

jani toivola kuva

Kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 2030) maalaavat kuvan maailmasta, jonka haluamme nähdä tulevaisuudessa. Elinvoimainen maapallo, jossa jäätiköt voivat hyvin. Kirkkaan siniset valtameret sekä kukoistavan vihreät metsät, jotka hengittävät rauhallisesti. Tasa-arvoinen ja solidaarinen yhteiskunta, jossa kaikkien ääni kuuluu ja jokainen voi elää tarinaansa ilman pelkoa, sortoa ja häpeää. Tämä on tulevaisuus, jota rakennamme yhdessä.

Kestävän kehityksen tavoitteet ovat historiallisia, koska ne sitovat meitä kaikkia. Maailman tulevaisuus on jokaisen meidän käsissä. Meillä kaikilla on vastuumme kannettavana ja peilimme katsottavana. Tämä vaatii uudenlaista tapaa rakentaa arvokasta elämää.

Itse tavoitteet haastavat omia käsityksiämme kehityksestä, kasvusta ja hyvästä elämästä. Se, että tavoitteet sitovat meitä kaikkia, ei ole vain taakkaa tai velvoite, vaan myös mahdollisuus. Tuo velvoittavuus nimittäin vaatii, että meillä jokaisella on oikeus olla toimijoita, ongelman ratkaisijoita ja uuden keksijöitä. Se vaatii sitä, että jokaisella meistä on ääni, jota voimme käyttää tasavertaisesti.

Tämä rikkoo ja haastaa perinteisiä käsityksiämme auttajista ja autettavista. Uudenlainen lähestymistapa kestävän kehityksen tavoitteissa läpivalaisee armotta vanhoja valtarakenteita, joille väistämättä myös moni hyvää tarkoittava teko historian saatossa on rakentunut.

 

Emme voi viedä eteenpäin Agenda 2030 asettamaa visiota ainoastaan tiettyjen ihmisryhmien ehdoilla. Meidän on tiedostettava alusta lähtien, että kaikkien ihmisten osallisuus ja toimijuus ovat yhtä merkityksellisiä. Nuoret, lapset, naiset, ruskeat, köyhät, vammaiset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, alkuperäiskansat – kaikkien ääntä on kuunneltava rakentaessamme yhteistä tulevaisuuttamme.

Vaikka kumppanuus ja solidaarisuus ovat kestävän kehityksen tavoitteiden ytimessä, valitettavan usein päätöksenteko nojautuu etuoikeutettujen ihmisten ajatuksiin, kokemuksiin ja näkökulmiin. Se tarkoittaa, että monesti kehitysyhteistyötä ei tehdä niiden ihmisten ehdoilla, jotka tarvitsevat tukea oman tarinansa luomiseen.

Usein vaarana on asetelma, jossa länsimaalainen ihminen kertoo, mitä tukea ruskea ihminen tarvitsee, miksi hän tarvitsee tukea ja millä tavoin tuki vaikuttaisi hänen elämäänsä, jolloin hänen tarinansa ei ole enää hänen omansa. Tämä asetelma peilautuu helposti kehitysyhteistyön kuvastoissa, joissa ruskeiden ihmisten tarinaa kerrotaan tietynlaisen narratiivin kautta.

Yleensä kerronta pohjautuu negatiivisiin stereotypioihin vailla minkäänlaista toivoa, minkä tavoitteena on shokeerata ja herättää huomiomme. Tarinoista yleensä puuttuu kuitenkin laajempi konteksti, joka selittäisi syvemmin globaalin etelän köyhyyden ja eriarvoisuuden juuret.

 

Tätä täytyy myös Suomen kriittisesti pohtia, kun mietimme kehitysyhteistyön tulevaisuuden suuntaviivoja. Kenttä on monella tapaa murroksessa ja uusia toimijoita  tulee jatkuvasti. Tämä antaa parhaassa tapauksessa meille mahdollisuuden tarkastella myös koko tekemisen traditiota.

Valtarakenteet globaalin pohjoisen ja etelän välillä on ainoastaan yksi esimerkki siitä, kenen ääni kuuluu kehitysyhteistyössä. Toinen määrittävä tekijä on ikä. Nuoriso loistaa poissaolollaan päätöksenteossa ja Agenda 2030 toteuttamisessa, vaikka 40% maailman asukkaista ovat 10-24-vuotiaita. Nuoria kutsutaan kuluneesti tulevaisuuden tekijöiksi, vaikka heidän tarinallaan on merkitystä nykyhetkelläkin.

Yksi elämäni vaikuttavampia hetkiä tapahtui pari vuotta sitten, kun YK:n väestörahaston entinen pääjohtaja Babatunde Osotimeh saapui Suomeen. Järjestin hänelle eduskunnassa korkeantasoisen tapaamiseen erilaisten päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa, jonne kutsuin myös pari nuorta mukaan. Kaikki päättäjät istuivat pyöreän pöydän äärellä, kun taas nuorten paikka oli huoneen kulmassa. En oivaltanut itsekään sitä asetelmaa, jonka olin kehittänyt huoneessa.

Tilaisuuden alkaessa Osotimeh kääntyi nuoriin päin ja sanoi, että te olette kestävän kehityksen tavoitteiden ytimessä. Koko tapahtuman aikana hän puhui suoraan nuorille korostaen heidän rooliaan ja merkitystä Agenda 2030 eteenpäin viemisessä. Hän viestinsä antoi nuorille voimaa ja rohkeutta kertoa omaa tarinaansa ja vaikuttaa tulevaisuuden rakentamiseen. Minä kutsuin nuoret mukaan tapaamiseen kuuntelemaan, mutta Osotimeh antoi heille alustan käyttää omaa ääntään.

 

Tulevaisuuden kehitysyhteistyössä on vankemmin tarkasteltava olemassa olevia globaaleja valtarakenteita, jotka tuottavat eriarvoisuutta ja vaikeuttavat erilaisten äänien kuulumista kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Meidän on oltava tietoisia omista etuoikeuksistamme, jotta tiedämme oman asemamme ja vaikutusvaltamme maailmassa.

Suomen etuoikeutettu asema maailmassa tarkoittaa, että meillä on globaali vastuu lisätä kehitysyhteistyön rahoitusta, jotta jokaisen ääni kuuluisi Agenda 2030:ssa. Kehitysyhteistyössä pitää luopua tarpeettomasta auttaja/autettava-kahtiajaosta, mikä estää meitä kohtaamasta toisiamme yhdenvertaisina ihmisinä erilaisineen tarinoineen. Yhdessä, tasavertaisina kumppaneina ja ihmisinä, meillä on mahdollisuus luoda maailma, jonka haluamme nähdä tulevaisuudessa.

------

Tällä viikolla vietetään Euroopan kestävän kehityksen viikkoa. Kyseessä on koko Euroopan laajuinen aloite, jolla edistetään ja tehdään näkyväksi kestävän kehityksen hankkeita ja projekteja.