— Johanna Karimäki

Perustulo ja perusturvan vastikkeettomuus

Kuluneena keväänä perustuloa on käsitelty kirjoissa, seminaareissa ja sosiaalisessa mediassa. Siitä on teetetty ainakin yksi uusi mallilaskelma, ja BIEN-verkosto valmistelee perustulosta kansalaisaloitetta.

Perustulo palaa yhteiskunnalliseen keskusteluun säännöllisin väliajoin. Sen suuntaan on otettu pieniä askeleita, mutta suuri harppaus on jäänyt ottamatta, vaikka nykyisen sosiaaliturvan toimimattomuus käy koko ajan ilmiselvemmäksi. Kuten Outi Alanko-Kahiluoto kirjoitti tämän blogisarjan ensimmäisessä osassa: Perustulo päivittäisi sosiaaliturvan 2000-luvulle.

Olen usein miettinyt, mikä on suurin syy, miksei perustulo etene. Pohjimmiltaan vastustus liittynee siihen, että monet haluavat perusturvan olevan vastikkeellista: perusturva kuuluu vain niille, jotka ottaisivat työtä vastaan, jos sitä vain olisi tarjolla.

Mutta mitä kamalaa tapahtuisi jos luottaisimme siihen, että ihmiset pääsääntöisesti haluavat tehdä työtä, elättää itsensä ja hankkia itse toimeentulonsa? Alla on kolme mietettä, jotka ehkä tekevät ajatuksen vastikkeettomasta perustulosta helpommaksi.

Ensinnäkin kaikissa realistisissa malleissa työkykyisille ja -ikäisille ihmisille maksettava perustulo olisi nyt noin 500–600 euroa eli samaa suuruusluokkaa kuin nykyiset minimietuudet. Tämä on niin vähän, että ehdoton enemmistö ihmisistä varmasti pyrkii hankkimaan lisäansioita. Realistinen perustulomalli ei siis houkuta jättäytymään työelämän ulkopuolelle.

Toisekseen nykyinen työttömyysturva on vastikkeellisempaa teoriassa kuin käytännössä. Ei ole vaikeaa olla saamatta ehdotettua työpaikkaa, jos sitä ei oikeasti halua. Vastikkeellisuuden vaatimus jääkin useammilla enemmän moraaliseksi kannanotoksi.

Muutos nykyisestä mallista perustuloon ei siten olisi valtaosalle ihmisistä niin suuri kuin moni luulee. Edelleen jotkut onnistuisivat laistamaan töistä, jos suostuvat elämään erittäin pienillä tuloilla. Kokonaan työtä vailla olevat ihmiset saisivat käteen jotakuinkin sen mitä nytkin, samoin kokoaikaisessa ansiotyössä olevat.

Muutos olisi suurin niillä, jotka hankkisivat elantonsa satunnaisilla keikoilla, toimisivat pienyrittäjinä tai muutoin sijoittuisivat nykyisen työtön-työllinen – kahtiajaon ulkopuolelle. Ja tähän liittyy kolmas ajatukseni siitä, miksi vastikkeellisuudesta voisi hyvin luopua:

Minä nimittäin uskon, että juuri tämä kasvava joukko ihmisiä tekisi töitä nykyistä enemmän eikä nykyistä vähemmän. Ihan vain siitä syystä, että perustulo tekisi silpputyöstä, satunnaisesta työstä tai yrittäjyydestä kannattavampaa ja ennen kaikkea huomattavasti helpompaa. Uskon siis, että tälle joukolle ihmisiä mahdollisuus ja työnteon kannattavuus ovat suurempia kannustimia kuin pakko tai vastikkeellisuus.

Perustulo antaa taiteilijoille , tutkijoille ja yrittäjille turvaa sillä hetkellä, kun muu rahoitus on katkolla. Näin se luo ihmisiin luottavan luovan yhteiskunnan. Ja samalla säästämme lomakebyrokratian vähetessä aikaa, rahaa ja hermoja.

Vihreän ryhmän järjestämässä perustuloseminaarissa toukokuun lopulla keskusteltiin paljon juuri kannustavuus- ja yrittäjänäkökulmasta, mutta lisäksi perustulo antaa jokaiselle ihmisarvon ja mahdollisuuden tuntea itsensä arvokkaaksi. Myös kansalaisjärjestötyö on tärkeää, muistutettiin yleisöstä. Ja myös siitä, että perustulo voi merkittävästi vähentää epävarmuudesta aiheutuvaa pahaa oloa ja lisätä hyvän kierrettä.

Jos tämä harppaus vastikkeettomaan perustuloon on liian suuri, niin voisimmeko keksiä jonkin pienemmän askeleen samaan suuntaan? Voisimmeko kokeilla perustuloa rajatulla ammattijoukolla tai alueella? Höllätä vastikkeellisuudesta ensin muilla kuin vasta työmarkkinoille saapuvilla nuorilla, joiden kohdalla riskiä jäädä työmarkkinoiden ulkopuolelle pidetään suurimpana? Antaa jokaiselle mahdollisuuden siirtyä perustuloon tietyksi ajaksi?

Tiedän, että perusturvaan liittyy voimakas vaatimus siitä, että se on kaikille sama. Mutta jos harppaus uuteen malliin on mahdoton, niin jokin sivuaskel perustulon suuntaan pitäisi keksiä, sillä myös nykyinen sosiaaliturvamme malli on selvästi tullut tiensä päähän.

 

Kirjoitus on toinen osa perustuloa käsittelevästi kirjoitusten sarjasta, jonka ensimmäisen osan löydät täältä.

Jaa sivu: