— Johanna Karimäki

Sisäisestä turvallisuudesta huolehdittava

Pidin tänään Vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheen välikysymyksestä, aiheena oli poliisipalvelujen turvaaminen.

Sisäinen turvallisuus ja ihmisten kokema turvallisuus ovat tärkeitä arvoja länsimaisessa demokratiassa. Voimme olla ylpeitä siitä, että maassamme viranomaiseen voi luottaa ja poliisi on ystävämme. Näistä arvoista on pidettävä kiinni.

Sisäiseen turvallisuuteen kuuluu kansalaisten tasapuolinen mahdollisuus saada tarvitessaan viranomaisapua. Poliisin kenttä- ja rikostutkinnan voimavarat on tärkeä turvata. On huolestuttavaa, että rikostilastoissa jotkin alueet Suomessa ovat turvattomampia kuin toiset.

Vihreät vaatii, että ympäristörikostutkintaa lisätään. Tällä hetkellä monet ympäristörikokset jäävät tutkimatta, koska poliisilla ei ole tarpeeksi voimavaroja niiden tutkimiseen. Huolestuttavaa on myös, ettei Suomessa pysty kouluttautumaan ympäristörikostutkijaksi.

Liikkuvan poliisin toimintojen yhdistäminen paikallispoliisiin on herättänyt ymmärrettävää huolta ihmisissä. Liikenneturvallisuus ja sen takaaminen riittävällä poliisi- ja nopeusvalvonnalla on keskeistä. On seurattava, että todelliseen liikennevalvontaan on käytetty riittävästi työtunteja, ja että liikenneturvallisuuden paraneminen näkyy tilastoissa. Peltipoliiseja eli automaattista nopeusvalvontaa on lisättävä.

Harmaa talous on haitaksi koko yhteiskunnalle, koska valtio menettää verotuloja noin 5 miljardia euroa vuodessa. Harmaan talouden syövereihin hukkuvilla rahoilla saisi paljon hyvää perustoimeentulon vahvistamiseksi, pienituloisten eläkeläisten ja köyhien lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Harmaan talouden kitkemiseksi tarvitaan toimia. Vihreät kiirehtii harmaan talouden torjuntaa ja siihen liittyviä lakimuutoksia, kuten tilaajavastuulain päivitystä sekä parannuksia työsuojeluviranomaisten tiedonsaantioikeuksiin.

Lue koko ryhmäpuheenvuoro täältä

 

 

 

Jaa sivu: