— Johanna Karimäki

Vihreä kädenjälki valtion taloudessa

Meille vihreille oli budjettiriihessä tärkeää puolustaa koulutuksen tasa-arvoa ja puhdasta ympäristöä, parempaa tulevaisuutta. Peruskoulun erityisopetuksen resurssit, yliopistojen määrärahat, tuki pienille kirjastoille, opiskelijoiden terveydenhuollon turvaaminen ovat muutamia painottamiamme asioita. Neuvotteluissa taistelimme koulujen puolesta, ja leikkaukset ovatkin pienempiä kuin mitä esitettiin.

Pidin tänään ryhmäpuheen vuoden 2015 budjetin lähetekeskustelussa. Puheessa korostin, että koulupudokkuuden ehkäisemiseksi on parannettava ennaltaehkäiseviä palveluja ja autettava lapsia, nuoria ja perheitä ajoissa. Huolehditaan siitä, että jatkokoulutuspaikkoja on riittävästi, on kymppiluokkia, on ammattikouluja, on oppisopimuskoulutusta. Työpajoilla ja etsivällä nuorisotyöllä on napattava talteen nuoret, joille tulevaisuus näyttäytyy epävarmana ja pelottavana.

Rakenteelliset uudistukset vievät kestävämmin taloudellisesti vaikeiden aikojen yli. Askeleet kohti perustuloa, kuten työttömän suojaosuudet asumistukeen ja toimeentulotukeen, parantavat työttömien mahdollisuutta työllistyä. Toimeentulotuen on siirrettävä mitä pikimmiten Kelan, jotta jokainen tukeen oikeutettu sen saa ja byrokraattinen paperien pyöritys vähenee. Lisäksi tarvitaan naisten työmarkkina-asemaa parantavia uudistuksia. Myös osa-aikatyön edistämiselle on tarvetta.

Vihreät eivät kannata lisäydinvoimaa. Vihreä vaihtoehto perustuu energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseen. Annetaan tilaa kotimaisille uusiutuville, innovaatioille ja teollisuuden cleantech– viennille! Meillä Suomessa on kaikki edellytykset huipputeknologian kehittämiselle, jos vain kotimarkkinaympäristö sen sallii. Teknologian innovaatioilla ja älykkäillä sähköverkoilla parannetaan energiatehokkuutta ja säädetään sähkön tuotantoa kulutushuippujen mukaan.

Olemme saaneet paljon aikaan Suomen luonnon ja ihmisten puolesta. Itämeren suojelua on lisätty ja kaksi kaunista kansallispuistoa on päätetty perustaa. Ympäristönsuojelulaki edistää puhtaan teknologian käyttöönottoa teollisuudessa ja suojelee arvokkaimmat suot. Tuloeroja on kavennettu, perusturvaa nostettiin ja veronkevennyksiä on kohdennettu pienituloisille.

Olemme olleet kantamassa vastuuta siitä, ettei tuleville sukupolville jätetä isoa velkasäkkiä harteille. Olemme tehneet parhaamme siinä, että rakennamme lapsillemme kestävää maailmaa, huolehtineet kouluista, työllisyydestä ja maailman ilmasto- ja ympäristöongelmien ratkaisuista.

 

Lue koko ryhmäpuheenvuoro

 

 

 

Jaa sivu: