— Johanna Laakso

Johannan seikkailut pätkätyömaassa

[img_assist|fid=1409|thumb=1|alt=Makkaratehtaalla 1990|caption=Takana näkyy intialaismies:)] Muistelin tuossa yöllä kun uni ei tullut, joitain "työpaikkoja" joissa olen ollut, kaikki on ollut aika peestä, niitä niin sanottuja peellä alkavia töitä, enkä tarkoita vain pätkä-sanaa... Esimerkiksi: olin tekemässä haastatteluja tutkimusfirmalle. Sekä kannettavan koneen avulla, että ihan paperisilla jotka jätettiin ihmisille täytettäväksi ominpäin, ja haettiin sitten pois. Ei siinä mitään, ihan kiinnostavaa hommaa periaatteessa, ensin olin tosi innoissani. Kaikki asiat kun kiinnostaa, niin oli kiva olla tavallaan prosessissa mukana siinä mistä kaikki galluppijutut saa alkunsa. Niistä kun puhutaan uutisissa, niin kaikki uskovat että Suomen kansa on puhunut, ja kantansa tehnyt selväksi. Se oli siinä hommassa kaikista uskomattominta, mikä tietysti olisi pitänyt arvata, että kuinka innokkaita kaikki "kylähullut" ovat vastaamaan vaikka mihin kysymyksiin. Joka kerta kun soitti ovikelloa oppi pelkäämään minkälainen sekopää sen oven avaa, ja sitten kun oli pakko sanoa millä asialla on, niin ei voinut enää sanoa että en minä haluakaan teikäläisen mielipiteitä kysellä. Pakko oli mennä sisälle, ja alkaa kysellä. Toisaalta ajatteli, että on pakko saada määräaikaan mennessä tarpeeksi monta vastaajaa, mutta toisaalta ajatteli että tästä maksetaan aivan liian vähän, täältä on päästävä pois ja äkkiä. Eräs esimerkki tapaus: Valtavan iso mies, molempiin suuntiin, ehkä yli viisikymppinen. Asunto oli kerrostaloyksiö, huonekalut olivat laverisänky ohuella patjalla ja ainakin kahdeksan ihmisen istuttava ruokapöytä, eikä oikein sitten muuta, ehkä telkkari nurkassa, sitä en muista. Iso ruokasalin pöytä oli keskellä huonetta, ja sänky seinustalla, minä menin sängynreunalle, koska tarvitsin sähkörasiaa että sain kannettavan koneeni töpselin seinään. Mies meni istumaan pöytänsä päähän, ja jatkoi ruokailuaan. Tai oikeastaan juomistaan, juomana oli pöydällä noin kuusi purkkia punaista maitoa, päiväyksen ylittäneitä koska niissä oli isot -50% tarrat kyljissä. Siinä kysellessäni kysymyksiäni mies ryysti purkista päin varmaan kaikki maitonsa. Mies ei muutenkaan ollut mikään ilo silmälle, ja ajattelin että nämä kysymykset ovat tuolle tyypille varmaan ihan omialtaisia, kyse oli grillimakkaroista. Mutta ei, mies kiisti koskaan syövänsä minkäänlaista makkaraa. No pääsin ainakin pikemmin sieltä pois kun ei tarvinnut sen tarkemmin alkaa makkaramerkkejä vertailemaan. Ja ihan muutenkin näin asian vierestä, kun tein sitä makkarakyselyä, hyvin harva ihminen sanoi syövänsä makkaraa. Se oli jotain kymmenen vuotta sitten, silloin ajattelin sen minun otantani perusteella että kohta Suomessa makkarateollisuus on tiensä päässä kun kukaan ei syö enää makkaraa. Jaa-a, en tiedä kuinka hyvin siitä tuhannen ihmisen otannasta, jonka verran kyselyitä yleisesti tehdään, otetaan pois hulluusvaraa... Vuonna -90 olin kesätöissä elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran Helsingissä makkaratehtaalla pakkaamassa makkaraa. Kyllä siinä meni ne vähäisetkin halut syödä makkaraa! Siellä sitä näki kaikenlaisia tyyppejä. Esim. vietnamilainen nainen, jota ajattelin itseänikin nuoremmaksi, minä olin 15. Kyselin naiselta kun teimme vierekkäin töitä, että mitä hän tekee rahoilla joita kesätöissä tienaa. Selvisi että nainen oli 35-vuotias kolmen lapsen äiti... Sitten siellä oli parikymppinen intialainen mies, joka oli tullut Suomeen opiskelemaan. Miehellä oli aivan naurettavan pienet kädet, kuin nukella, ja sitten hän nurisi koko ajan että on joutunut naisten töihin tässä oudossa maassa, hänen maassaan tälläiset vähäpätöiset ja raskaat hommat tekee naiset, eikä miesten tarvitse alentua moiseen. Ystävättäreni kanssa olimme aika hyviä tuhlaamaan rahoja, joten olimme koko kesän aika rahattomia, paitsi palkkapäivinä. Joku kerta kun oli tosi nälkä, ja siellä vanhat työntekijät söivät joskus makkaroita, ajattelimme myös kokeilla maistaa. Tietysti sitä kalliimpaa merkkiä. Molemmat haukkasimme makkarasta, ja sylkäisimme palat suoraan roskikseen. Makkaroissa oli selviä kovia luunsiruja! Aivan kammottavaa! Me kun oltiin Pohojanmaalta ja syöty vaan Itikan makkaraa. Kyllä se vaan on niin että jokaisessa työpaikassa jonka olen onnistunut saamaan, on ollut jotain outoa, tuntuu että se on aina huono merkki jos minut otetaan töihin. Ehkä siksi kaikki hyvät on jääneet saamatta, jos minä olisin ollut niille se outo...
Jaa sivu: