— Johanna Sumuvuori

Urkintalaki puhuttaa

Tänään "Lex Nokiaa" eli sähköisen viestinnän tietosuojalakia vastustavat kansalaiset ja järjestöt kokoontuvat mielenosoitukseen eduskuntatalon portaille. Urkintalaiksikin ristitty esitys on niittänyt viime syksystä lähtien erityisen kyseenalaista julkisuutta ja saanut osakseen arvostelua paitsi huolestuneilta kansalaisilta, myös oikeusoppineilta.

Esitys muuttaisi jo olemassa olevaa lakia. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä olen viime syksystä lähtien käyttänyt paljon aikaa esityksen pohtimiseen ja kuullut asiasta lukuisia asiantuntijoita. Valiokuntakäsittelyssä esitin lakiin rajauksia, koska nykymuodossaan pidän sitä hyvin ongelmallisena erityisesti yksityisyyden suojan ja kirjesalaisuuden kaventumisen näkökulmasta.


Yrityssalaisuuksien vuotaminen on todellinen ongelma, mutta Lex Nokia on huonosti harkittu ja ylimitoitettu keino sen ratkaisemiseksi. Lainsäädännössä pitäisi aina noudattaa tarkoituksenmukaisuusperiaatetta ja varmistaa, että lailla voidaan puuttua ongelmaan, jonka takia se on säädetty. En usko Lex Nokian juuri auttavan yritysten tietovuotojen selvittämisessä. Yrityssalaisuuksia tuskin vuodetaan työsähköpostilla, kun käytettävissä on lukemattomia muita keinoja, joita ei voida valvoa. Esimerkiksi gmaililla, muistitikulla tai poltettavilla cd-levyillä tietoja voi kopioida ja toimittaa eteenpäin Lex Nokiasta huolimatta.

Perusoikeuksien näkökulmasta on vaikeaa ymmärtää, miksi esityksessä on lähdetty yhteisötilaajien - siis yksityisten toimijoiden - eikä viranomaisten tutkintavaltuuksien kasvattamisen tielle. Lakiesityksessä yhteisötilaajille myönnettäisiin oikeus viestien tunnistetietojen käsittelemiseen. Käytännössä esimerkiksi työnantaja siis näkisi, kuka lähettää minkä kokoisen ja tyyppisen viestin kenelle ja milloin. Tunnistetietojen käsittelemisestä pitäisi ilmoittaa työntekijöille etukäteen ja yhteisötilaajalla olisi velvollisuus raportoida valvonnasta tietosuojavaltuutetulle.

Kun lainsäädännössä liikutaan ihmisten perusoikeuksien alueella, toimivaltuuksien pitäisi oikeusvaltiossa olla viranomaisten käsissä – etenkin jos harkinnan jälkeen päätetään kaventaa ihmisten yksityisyyden suojaa. Tähän olisi mahdollisuus pakkokeinolain uudistuksen yhteydessä. Näin tunnistetietojen käsittely olisi selkeämmin laillisuusvalvonnan piirissä.

Nykymuodossa lakiesitys on myös tarpeettoman laaja. Lain seurauksena aukeaisi ainakin periaatteessa mahdollisuus, että tiettyjen ehtojen täyttyessä esimerkiksi talonyhtiössä, kirjastoissa ja oppilaitoksissa voitaisiin lain perusteella käsitellä tunnistetietoja.

Käytännössä todellisuus ei todennäköisesti olisi aivan niin synkeä kuin pahimmissa skenaarioissa on maalailtu. Talonmiehen tytär syyllistyisi Lex Nokian jälkeenkin rikokseen, jos tämä noin vain tutkisi asukkaiden viestien tunnistetietoja. Tunnistetietojen käsittelystä olisi raportointivelvollisuus tietosuojavaltuutetulle, ja se olisi maksullista.

Lakiesitys muodostaa kuitenkin ennakkotapauksen tulevalle lainsäädännölle, ja siksi esitin liikenne- ja viestintävaliokunnassa sen rajaamista koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuotamista.

Lisää aiheesta: http://www.johannasumuvuori.wordpress.com

 

Kuva: Tiina Jutila

Jaa sivu: