— Johanna Sumuvuori

Paluu tulevaisuuteen

Tadaa! Tänään julkaistiin valtioneuvoston tuore turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko, jossa piirretään Suomen ulkopolitiikan ja puolustuksen suuntaviivoja 2020-luvulle saakka.

Selontekoa lukiessa tulee olo, mitä Matti Nykänen kuvaili bon voyage -tunteeksi: tämä on tapahtunut ennenkin. Selonteossa tehdään taas paluu tulevaisuuteen: siinä kuvaillaan, miten paljon puolustushallinto haluaa tulevaisuudessa lisää rahaa suorityskykynsä ylläpitämiseksi. Puolustusmäärärahat on perinteisesti se kysymys, josta näiden selontekojen yhteydessä väännetään, vaikka turvallisuuspoliittista toimintaympäristöa kehystetäänkin laajemmin kuin sotilaallisen turvallisuuden näkökulmasta.

Ulkopolitiikan valintoja kuvaileva teksti ei kuitenkaan ole pelkkää sanahelinää. Etenkin ulkopolitiikassa jokaisella pilkun paikallakin on merkitystä. Siitä huolimatta on kohtuullista odottaa, että selonteon tavoitteet ja tulevaisuuden tarvitsemat toimenpiteet ja määrärahat olisivat jonkinlaisessa loogisessa tasapainossa. Selonteko on kuitenkin taas valmisteltu enimmäkseen puolustuksen kehittämisen ehdoilla.

Ehdotin joskus, että puolustuspolitiikka tarkasteltaisiin kokonaan erikseen, kun määrärahoista on käytävä kuitenkin sama näytelmä selonteosta toiseen. Silloin laajempi turvallisuusnäkemys saisi ehkä osakseen paremmat ehdotukset toimenpiteistä, niiden tarvitsemista resursseista ja vastuutahoista.

Sikäli selonteossa mennään oikeaan suuntaan, että puolustusvoimien sodan ajan joukkojen määrää supistetaan. Supistumista halutaan kompensoida suorityskykyisemmillä joukoilla ja asejärjestelmillä.

Tänään julkaistussa selonteossa puolustusmäärärahojen tulevaisuus jätetään seuraavan hallituksen käsiin. Puolustushallinnon mukaan lisämäärärahojen tarve olisi vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi.

Olen oikein tyytyväinen, että selonteossa otetaan esiin yleisen taloustilanteen heikentyminen, eikä tässä paperissa muuteta tulevia menokehyksiä puolustushallinnon toiveiden mukaiseksi. Pallo on heitetty seuraavalle hallitukselle, joka saa miettiä asiaa tilanteensa mukaan. Nyt valittu linja on hyvä. Kun yhteiskunnassa joudutaan sopeuttamaan menoja, yksi sektori ei voi olla sen ulkopuolella hankkimassa uusia kalliita härveleitä muiden kiristäessä vyötä.

Aiemmin syksyllä surtiin, kun ovi YK:n turvaneuvoston vaihtuvan jäsenen paikalle ei auennut. Virallisen Suomen liturgiassahan maamme on kansainvälinen vastuunkantaja, joka on "vahvasti sitoutunut eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön", kuten selonteossa maalaillaan. Siitä ei kuitenkaan viime ajoilta ole kovin vahvoja näyttöjä.

Euroopan unionissa Suomea on pidetty viime aikoina jääräpäisenä toisinajattelijana ja YK-sitoumuksienkin kanssa on kompuroitu vuosikausia. Selonteossa kyllä vannotaan eurooppalaisen arvoyhteisön nimiin ja halutaan kaikin tavoin edistää EU:n sisäistä yhtenäisyyttä. Samoin Yhdistyneiden kansakuntien roolia korostetaan "ainoana maailmanjärjestönä".

Suomi ei ole pitänyt kiinni YK:n asettamasta kehitysyhteistyön määrärahojen tavoitteesta, ja rauhanturvaajien määräkin on viime aikoina ollut historiallisen alhaisella tasolla. Ulkopolitiikan retoriikassa korostettiin pitkään, että Suomi on "rauhanturvaamisen suurvalta", mutta koko ajatus on nykytilanteen valossa pelkkä vitsi. Kehitys ei kuitenkaan ole vain Suomen, vaan koko Euroopan laajuinen. EU-maissa on siirretty ikään kuin rauhanturvaamisen tilaaja-tuottaja -malliin, jossa länsi maksaa kyllä YK-operaatioista, mutta kehitysmaiden joukot hoitavat kenttähommat.

Siviilikriisinhallinnan kehittämisessä Suomi on ollut aktiivinen ja aloitteellinen, mutta määrärahojen taso laahaa paikallaan. Siviilioperaatioiden puolella ei ole niin voimakasta lobbya kuin puolustushallinnossa - luultavasti koska siviilikriisinhallinnan hallinto on hajanaisempi. Se on sääli. Selonteossa linjataan operaatioihin lähetettävien vuosittaiseksi tasoksi 150 asiantuntijaa. Sisä- ja ulkoasiainministeriöissä valmistellaan parhaillaan uutta siviilikriisinhallinnan strategiaa, joka tulee olemaan linjassa selonteon kanssa. Mikäli siviilikriisinhallintaa halutaan tosissaan kehittää, määrärahojen tasoa on kuitenkin nostettava.

Nato-ovi on selonteossa auki tai kiinni, riippuen lukijan katsantokannasta. Se lienee tarkoituskin. Paperissa kuvataan "kumppanuusyhteistyötä" Naton kanssa tärkeäksi ja korostetaan Suomen aktiivisuutta yhteistyön kehittämisessä. Tämän voi tulkita joko porttina Natoon tai vain olemassa olevan rauhankumppanuuden toteamiseksi. Itse tulkitsen sitä tietenkin jälkimmäisellä tavalla, joku muu voi tulkita toisin.

Selonteossa on monta yksityiskohtaa, joihin voisin tarttua. Raportoin kuitenkin näin ensimmäisen lukemisen jälkeen niistä, jotka halusin selvittää ensin. Ehkä tällekin blogille ilmestyy vielä jatko-osa.

 

Selonteko kokonaisuudessaan löytyy täältä.

 

Jaa sivu: