— Jukka Relander

EU:ssa päätetään myös vesistöistä

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki lähetti avoimen kirjeen vihreiden puoluejohtajalle juuri valintakokouksen alla, päivää ennen kuin Anni Sinnemäki huudettiin yksimielisesti vihreiden puheenjohtajaksi. ”Hyvä puheenjohtaja”, Lehtomäki kirjoittaa, ”en voi mitenkään käsittää Vihreiden energiapoliittista suosituimmuusjärjestystä. Siis sitä, jossa ydinvoima asettuu politiikassanne uusiutuvan vesivoiman edelle. Pidän ympäristönäkökulmasta yksinkertaisesti vinoutuneena, että olette puolueena valmiita asettumaan koko voimallanne vesivoiman lisärakentamista vastaan – mutta ydinvoiman lisääminen on teille huomattavasti helpommin nielaistava juttu”.

Lehtomäki erehtyy siinä, että Ydinvoima olisi vihreille helposti nielaistava juttu. Kannatusta lisärakentamiselle ei vihreistä löydy. Mutta siinä olen Osmo Soinivaaran kanssa samoilla linjoilla, että ydinvoimasta ei myöskään voi tehdä automaattista nappulaa, jota painamalla vihreät saa kerta toisensa jälkeen hallituksesta. Meidän ulosheittomme pitää tehdä vähän vaikeammaksi.

Vesistöjen suojelun suhteen Lehtomäen kirje on hyvin paljastava. Keskustassa ei kerta kaikkiaan ymmärretä vesistöjen arvoa, eikä sitä, että ihan kaikkea ei voi uhrata pekkaroinnille. Kollajan ja Vuotoksen altaat ponnahtavat vieterinuken tavoin esille aina kun keskustalainen poliitikko avaa suunsa, vaikka hallitusneuvotteluissa sovittiin että vesistölakia ei avata. Pienvesivoimakin himottaisi, vaikka sekin vaatisi koskiensuojelulain uutta käsittelyä ja uhkaisi viimeisiä vapaita virtavesiämme vain muutaman megawatin tähden. Vaelluskalakantamme ovat henkitoreissaan ja niistä riippuvaisia jokihelmisimpukoita löytyy enää parista kolmesta vesistöstä.

On suurempiakin ongelmia. Suurin vesistöjemme saastuttaja on maatalous. Ylivoimaisesti suurin. Mustalle mullalle kynnetyistä pelloista valuu rehevöittävää kiintoainesta, typpeä ja fosforia vesistöihin – ja sieltä Itämereen. Vaikuttaakin siltä, kuten Emma Kari totesi vihreiden puoluekokouksessa, että itämeren näkösyvyys vähenee 15 senttiä aina kun keskusta on hallituksessa. Maatalouden päästöille kun ei haluta tehdä mitään, eikä viranomaisilla ole poliittisen tuen puutteessa mahdollisuuksia pakottaa viljelijöitä noudattamaan säädettyjä lakeja, jotka edellyttäisivät suojavyöhykkeitä vesistöjen varsille.

Kaiken tämän seurauksena Suomessa on enää muutamia jokia, joissa elää edelleen luonnonmukainen meritaimenkanta. Monesta saattaa tuntua yllättävältä, että Eestissä niitä on lähes sata. Eestin vesistöt ovat muutenkin paremmassa kunnossa, kiitos metsätalouden puutteen, ja tehottoman maatalouden.

Onneksi on EU. Unionin vesipuitedirektiivi vaatii hyvin selkeästi ja yksiselitteisesti, että vesistöt on hoidettava hyvään kuntoon vuoteen 2015 mennessä. Tästä tavoitteesta on pidettävä kiinni, ja sen toteutumista on valvottava niin EU:ssa kuin Suomessakin.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä vasta seuraavalla hallituskaudella. Ympäristöhallintoa hivutetaan parhaillaan Maa- ja Metsätalousministeriön alaisuuteen, vaikka suunnan pitäisi olla päinvastainen. Ympäristön kantokyky pitäisi nähdä tosiasiana, joka asettaa elinkeinotoiminnalle puitteet, ei päinvastoin.

Pitäisi etsiä nykyaikaisia ratkaisuja: panostaa kestävään maatalousyrittäjyyteen, myöntää vesistösertifikaatteja vesistöystävällisesti tuotetuille tuotteille ja tehdä maatalouden ympäristötuista todellakin ympäristötukia, eikä vain rahoitusautomaatti, jolla kompensoidaan vapautuneiden markkinoiden viljelijöille aiheuttamia ongelmia.

Ympäristöystävällisyys voi olla hyvinkin kannattavaa. Esimerkiksi Tornionjokilaaksossa on laskettu, että jokeen nouseva lohi on arvoltaan noin satakertainen merestä pyydettyyn verrattuna. Siitä huolimatta muutama ammattikalastaja saa pyytää merestä leijonan osan jokeen pyrkivistä kaloista. Tämä tulee yhteiskunnalle kalliiksi – kuten myös koko Itämeren alueellekin, sillä Tornionjoki on ylivoimaisesti tärkein Itämereen laskeva luonnonvaraisen lohen kutujoki.

Niin, onneksi on EU. Vesistöt ainakin kiittävät. Kunhan vesipuitedirektiivin toimeenpanoa ei vain vesitetä kotimaisin voimin. Olkoon tämä avoin kirje sinulle, Paula Lehtomäki.

Jukka Relander

Kirjoittaja on Master of Arts, kolumnisti, juontaja ja vihreiden eurovaaliehdokas numerolla 237. Kotisivut osoitteessa www.jukkarelander.fi

Jaa sivu: