— Kerttu Hakala

Ydinvoima ja koskiensuojelulaki

Minä en osannut kadulla selittää, miten ydinvoima ja ydinaseet liittyvät toisiinsa. Tunsin itseni jokseenkin tyhmäksi, mutta toisaalta kyseinen keskustelu oli muuten melkoisen rakentava ja avartava. Samaa ei voi sanoa kaikista muista päivän aikana käymistäni pienistä sanaharkoista: olen jälleen kuullut, että kaikki vihreät on typeriä kaupunkilaisia ja että kaikki opiskelijat vain juopottelevat. Mutta kahvin keittäminen on kivaa, samaten semmoisten ihmisten kanssa puhuminen, jotka oikeasti haluavat keskustella. Nahanikin oli tänään kadulla muutaman tunnin. Se jaksoi ihan hyvin ja käyttäytyi rauhallisesti (pitäen koko ajan yllä semmosen ilmeen, että korvat harottaa ja silmät sanoo että "minä nukuin ihan rauhassa sängyllä ja sitten minut raahattiin pölyiselle vilkkaalle kadulle tekemään vaalityötä, olen onneton"). Jonkin ajan jälkeen se pomppasi vaalikotaan sisälle ja jäi sinne kiepille nukkumaan. Tänään alkoi luukutustalkoot, joten Nahani saakin sitten aamulla heti ihan mukavan lenkin kun käyn tyrkkimässä vihreitä ajatuksia postiluukkuihin ja -laatikoihin. Niin, kadulla muuten kävi myös ilmi, etten osaa koskiensuojelulakia ulkoa. Lupasin lukea sen uudelleen, mutta täytyy myöntää, että se taitaa mennä huomisen puolelle. En kuitenkaan luvannut opetella sitä ulkoa tälläkään kertaa. Joskus mietin, miten käsittämättömän huono mä olen puhumaan politiikkaa - noin poliitikoksi, meinaan. En jaksa jauhaa jauhamisen vuoksi. Kuustoistavuotiaana muuten taisin jaksaa, tosin silloin ei kukaan kaveri jaksanut. Tuskastun äärimmäisen helposti jutellessani tuttujen kanssa politiikasta ja maailman menosta. Vain hyvin harvoin musta on kunnolliseen analyyttiseen keskusteluun (joo, ja olen kuulemma kärkäs keskustelija, joka tähtää aina voittoon - mutta tää ehkä pätee vain silloin, kun puhun demareiden kanssa demareista...). Tässä kampanjan tiimellyksessä on jotenkin hullusti etääntynyt päivänpolitiikasta. En muista milloin olisin lukenut jonkin Oulun kaupungin päätöksentekoon liittyvän muistion tai paperin. Apulaiskaupunginjohtajakin pitäisi valita ja olen ihan pihalla. Vaalit häiritsevät politiikan tekoa!
Jaa sivu: