— Kerttu Hakala

Oi muutto oi muutto

Tähän mennessä muutto on sujunut paremmilla hermoilla kuin yksikään aikaisempi muutto. Pahin on kuitenkin vielä edessä, eli huomenna viedään huonekalut, akvaario, terraario ja kaikki loppu mitä ei eilisillä kuskauksilla saanut menemään. Eilen siis Katja ajoi meitä laina-autolla ees taas. Nyt on pakkaaminen siinä vaiheessa, että laatikoiden päälle ei voi enää varsinaisesti kirjoittaa "kirjoja", "kansioita" tai "keittiö". Päivän sana on sälä. "CDitä, kasetteja ja sälää", "sukkia, lautasia ja sälää", "askartelutarvikkeita, kylppärikamaa ja sälää". Oi muutto oi muutto... Se, että muutto on sujunut aikaisempiin muuttoihin nähden ihan hyvin, ei vielä kerro hirveästi. Lähtötaso nimittäin on ihan pohjamutaista: Olen oikeasti aina muutoissa saanut itseni hyvin hyvin hajalle. Tosin mulla onkin ollut yleensä jotain kivaa pikku-extraa kuten toisten tavaroita raahattavana (terkut Antille). Oma lukunsa on sitten muutto Tukholmasta takaisin Ouluun... Bussissa itkin vuolaasti Uppsalaan asti (Uppsala kuulostaa muuten musta aina tosi vahinko-paikkakunnalta, vähän niin kuin Hupsisniemi tai joku vastaava) kun oli niin rankkaa lähteä pois. Mulla oli mukana iso reppu ja vielä isompi rinkka, joista jälkimmäinen oli niin painava, etten saanut sitä ilman apua selkääni. Rotat oli sitten vielä erillisessä boksissa, jota pidin sylissäni täpötäydessä bussissa miettien, kumpi järkyttäisi vieressä istuvaa rouvashenkilöä enemmän; se, että kertoisin mitä laatikossa on vai se, että hän hoksaisi sen itse. Olin hiljaa, sillä kurkkua kuristi niin pahasti. Torniossa vaihdoin bussia. Mun piti mennä nostamaan rahaa. Jätin pienemmän repun ja rottaboksin yhden tytön vartioitavaksi linja-autoasemalle, iso rinkka kulki selässä koska sitä oli niin vaikea ottaa pois tai saada takaisin selkään. Tämä tapahtui melko jäisenä maaliskuisena sunnuntai-aamuna, ja onnistuin sitten kaatumaan selälleni. Räpistelin jalkoja ja käsiä koppakuoriaisen tai kilpikonnan lailla jonkin aikaa todeten, etten todellakaan pääse ylös kun rinkka painaa enemmän kuin mun reisilihakseni kestävät. Koska en saanut rinkkaa yksin nostettua selkäänikään yritin tavoittaa katseellani ihmisiä, joilta voisi pyytää apua, mutta sunnuntai-aamun Torniossa ei ollut ruuhkaa. Siellä ei ollut ketään. Lopulta hilasin itseni pylvään viereen, ja siihen tukien nousi sekä Kerttu että rinkka yhdessä. Tuota Torniossa kadulla selällään rimpuilua muistellessa alkaa tää muutto taas saada oikeat mittasuhteet. Kyllä tää hoituu. Ja vappukin ois vissiin.
Jaa sivu: