— Kerttu Hakala

Herään

Asun Helsingissä. Tai oikeastaan yhä Oulussa, mutta en kuitenkaan. Olen pitänyt lomaa politiikasta, enkä ole vieläkään kirjoittanut osoitteenmuutoskirjeitä ihmisille. Tunnen itseni laiskaksi ja joitain velvollisuuksia murjoneeksi ihmiseksi, jolla kuitenkin on aika paljon väliä tässä maailmassa. On ollut hirveän hyvä viettää hiljaiseloa joidenkin niiden juttujen suhteen, jotka on normaalisti täyttäneet elämää liikaa. Lue: politiikkaloma on tullut tarpeeseen, vaikka olenkin sen aikana ollut ihan kauhea vätys. En ole osannut blogiinkaan oikein kirjoittaa, kun koko elämä on henkilökohtaistunut niin paljon. Pari viikkoa sitten huomasin olevani ihan tosi innoissani edustjistovaaleista ylioppilaskunnassa. Olen ehkä monille ihmisille ylioppilaskuntatoimijana jo vähän last year, mutta en mä halua päästää OYY-jutuista irti. Haluan säilyttää yhteyden sinne ihan jo kaupunginvaltuustovaikuttamisen takia. Kyllä, tämä on mainospuhe! Minä olen ehdolla edustajistovaaleissa ja mua saa yhä äänestää! Voitte myös rutkuttaa mulle esimerkiksi siitä, että edustajistovaaliehdokas Hakalan nettisivut ovat päivittämättä ja ehdokas huitelee ympäri Suomea, mutta Oulu kutsuu kuulkaa taas tuossa ensi vuoden puolella ihan oikeasti. Jo nyt sinne palaaminen tuntuu kivalta ajatukselta.
Jaa sivu: