— Kerttu Hakala

Sähkönen floppi

Pistää ärsyttämään kyllä ihan tosissaan, että sähköstä äänestystä on lobattava niin paljon - vieläkin, vaikka osa kokeilukuntien äänestäjien äänistä on jäänyt järjestelmän ulkopuolelle! En ole itse koskaan tajunnut, mikä ihme siinä äänestyksen sähköistämisessä nyt on pointtina. Se ei ole sen helpompaa kuin piirtää numero paperiin (minkä erityisesti tää kokeilun epäonnistuminen osoittaa), vaalisalaisuus ei ole siinä itsestäänselvyys (äänet säilyvät sähköisessä uurnassa niin, että niiden yhteydessä säilyy tieto äänestäjästä) ja tarkistusjärjestelmääkään ei ainakaan tähän testattuun systeemiin kuulu. Ja kyllä sillä on sitä paitsi oma arvonsa, että niitä ääniä lasketaan hetki! En minä edes kaipaa vaalituloksen paljastumista yhdessä hetkessä, miksi ihmeessä ei olis paria tuntia aikaa fiilistellä ja tarkkailla tulosten kehittymistä laskennan edetessä? Sehän on yksi vaalien parhaita osia! Aika monet muuten näidenkin vaalien keskusteluissa tuntuivat ajattelevan, että sähköinen äänestäminen kuitenkin olisi autuas tie siihen, ettei tarvitsisi vääntäytyä pois kotoa äänestääkseen. Ja että siten äänestysprosentti kasvaisi (sehän muuten nousi tuo äänestysaktiivisuus nyt, mikä on hieno juttu, tämmösenä ihan erillisenä mainintana mitenkään sähköseen äänestämiseen liittymättä). Minusta kotoa käsin äänestäminen on hyvä vaihtoehto niille, joille "normaaliäänestäminen" on oikeasti hankalaa. Niille, jotka pystyvät itse helposti käymään kaupassa, ei kotiäänestyksen järjestäminen ole mun mielestäni mikään tavoite. No, jos tarvii välttämättä kokeilla sitten kuitenkin, niin yksi perusasia pitäisi tehdä: testata sähköinen äänestysjärjestelmä tavan tallaajia vastaavalla joukolla ihmisiä. TietoEnator oli testannut systeemiä omilla työntekijöillään - joo varmasti edustavatkin äänestäjiä laidasta laitaan... Vaalit uusiksi kokeilukunnissa kiitos. (tähän merkintään olis pitäny laittaa monta linkkiä, mutta halusin vaan äkkiä purkaa ajatukset tähän - minkä varmaan huomaan huomenna kun korjailen kielioppi- ja ajatusvirheitä kirjainten lomasta...)
Jaa sivu: