— Krista Mikkonen

Lisää vaikutusmahdollisuuksia kuntalaisille, terveyskeskukset vahvemmiksi

Kuntarakenteen sekä sosiaali-ja terveyspalveluiden uudistukset olivat pääaihe, kun kuntapäättäjät kokoontuivat eri puolilta Suomea pariksi päiväksi Helsinkiin Kuntaliiton valtuuston kevätkokoukseen. Merkillepantavaa keskusteluissa oli, että merkittävin jako suhteutumisessa uudistukseen ei mene niinkään ole puoluekannan mukaan, vaan päättäjän kotikunnan koon ja sijainnin mukaan. Pienissä kunnissa huolettaa lähipalvelujen säilyminen, kun taas kaupungeissa halutaan kehittää seutuja nykyistä kokonaisvaltaisemmin.

Vihreät on tyytyväisiä siihen tarmoon, jolla maan hallitus on tarttunut kuntarakenteen uudistamiseen. On selvää, että viime vuosisadan puolivälissä luotu rakenne ei enää toimi tässä päivässä. Arkemme on varsin toisenlaista kuin esimerkiksi viisikymmentä vuotta sitten, mikä aiheuttaa turhan usein törmäyksiä kuntarajojen mukanaan tuomiin esteisiin.

Suurempi kuntakoko ei tietenkään ole vastaus kaikkiin nykyisen rakenteen ongelmiin. Etenkin kaupunkiseuduilla se kuitenkin mahdollistaa järkevämmän maankäytön suunnittelun. Jos koko kaupunkiseutu muodostuu yhdestä kunnasta, on yhdyskuntarakennetta helpompi eheyttää, mikä auttaa infrastruktuurin kustannusten hillitsemisessä ja joukkoliikenteen kehittämisessä. Nyt monilla kaupunkiseuduilla vallitsee epäterve kilpailu ”hyvistä veronmaksajista”, joka on johtanut sosiaaliseen eriytymiseen.

Kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien kannalta suuret kunnat ovat haasteellisia. Nykyisin meillä kuitenkin on epädemokraattisia hallinnollisia yhteistyöelimiä, joissa edustuksellisuus on kadonnut miltei jäljentämättömiin. Kuntauudistus mahdollistaa niiden purkamisen.

Lähidemokratian vahvistamisen tulee kulkea tiiviisti kuntarakenteen muutoksen rinnalla. Tiedämme tutkimuksista, että ihmisten onnellisuutta lisää se, että he kokevat voivansa vaikuttaa omaan arkensa ja ympäristönsä asioihin. Se myös sitouttaa ihmistä pitämään parempaa huolta lähiympäristöstään.

Tämän vuoksi asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia kunnan asioihin tulee lisätä. Asukkaat tulee ottaa mukaan jo päätösten valmisteluun, sähköisiä asiakaspalautejärjestelmiä tulee kehittää, tiedon avoimuus ja päätöksenteon läpinäkyvyys tulee olla kuntien käytäntönä, erilaisia suoran demokratian muotoja kuten käyttäjä- ja asukasraateja tulee ottaa käyttöön.

Suurilla kaupunkiseuduilla ja metropolialueella tarvitaan kaksitasoista päätöksentekomallia, jossa molemmilla tasoilla on vaaleilla valitut päättäjät. On asioita, jotka pitää päättää seudun tai suurkunnan tasolla kuten yleiskaavoitus, elinkeinopolitiikka, verotus tai joukkoliikenne. Toisaalta moniin lähiympäristöä koskeviin päätöksiin paras asiantuntemus löytyy läheltä. Kunnanosavaltuustot tai pitäjät voisivat päättää esimerkiksi tarkemmasta maankäytöstä latureiteistä päiväkotien sijoitteluun sekä kansalaistoiminnan tukemisesta.

Niin ikään sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on välttämätön, jotta pystymme torjumaan eriarvoisuuden kasvua ja vastaamaan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Lähtökohtana tulee olla asiakaskeskeisyys, yhdenvertaiset tarpeeseen vastaavat palvelut ja kestävä rahoituspohja.

Olemme huolestuttavasti ajautuneet tilanteeseen, jossa koko väestölle tarkoitetut terveyspalvelut toimivat huonommin kuin vain osan väestön käytettävissä oleva työterveyshuolto. Tämä on lisännyt eriarvoisuuden voimakasta kasvua. Jotta suunta saadaan käännettyä, tulee terveyskeskuksia vahvistaa sekä perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon rajaa madaltaa.

Vihreät pitää hyvänä hallituksen esitystä siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaa vahvistetaan ja järjestämisvastuu asetetaan riittävän leveille hartioille. Mallia tulisi jatkokehittää siihen suuntaan, että perustason ja vähemmän vaativa erikoistason hoito olisi samalla taholla. Vasta erityisen vaativan tason sosiaali- ja terveyspalvelut vastuutettaisiin laajoilla erityisvastuualueille (erva). Työnjako erva-alueiden sisällä sekä niiden kesken tulee olla riittävän selkeä, jotta kalliilta kilpavarustelulta vältytään.

Terveydenhuollon monikanavainen rahoitusmalli, joka muodostuu kunnan, valtion, Kelan, vakuutusyhtiöiden, työnantajien ja kansalaisten rahoituksesta, on sekava ja monimutkainen. Se on myös tehoton ja houkuttaa osaoptimointiin: rahoitusvastuu on helppo sysätä toisen tahon niskaan. Sote-uudistuksen yhteydessä tähän ongelmaan tulee puuttua. Kustannusten yhä kasvaessa väestön ikääntymisen myötä meillä ei ole varaa pitää yllä rahoitusmallia, joka vaikeuttaa kokonaiskustannusten hallintaa. Tarvitaan yksikanavainen malli, jossa terveydenhuollon järjestäjän laariin kerätään koko rahoituspotti ja sitä käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Rahoitusta tulisi ohjata perustason vahvistamiseen ja sen pitäisi huomioida myös ennaltaehkäisevä työ.

Jaa sivu: