— Krista Mikkonen

Norpan säilyminen on suomalaisten vastuulla

Saimaannorppa on maailman uhanalaisin hylje, ja se on suomalaisen järviluontomme symboli. Järvinorppamme on meidän suomalaisten vastuulla. Kuinka hyvin kannamme tätä vastuuta? Paljon on tehty, mutta paljon on yhä tekemättä.

Maailmahan tunnetusti muuttuu, mutta ennen kaikkea muuttuu ilmasto. Ilmasto-olosuhteet äärevöityvät.  Nykyisin aamulla ei huopatossut jalassa lähtiessään aina tiedä, että palaako mahdollisesti vesisateessa illalla kotiin. Norpan lisääntymisen onnistuminen on erittäin riippuvainen jäästä ja lumipeitteestä. Ihmisvauvan painoisena syntyvä norpan kuutti on kovin onneton ilman lumipesän suojaa avojäällä tai rannalla. Heikkolumisina talvina poikaskuolleisuus on korkea ja henkiin jääneetkin ovat usein heikkokuntoisia.

Ilmaston muuttuessa lauhoja ja vähälumisia talvia tulee yhä enemmän ja vähälukuinen norppa on entistä ahtaammalla.  Pienestä joukosta ei olisi vara väkeä vähentyä. Viime vuonna vapaaehtoiset norpanystävät kolasivat noin 240 kinosta norpan pesimärannoille. Suomenkieli sai apukinoksesta uusiosanan ja norpan poikasista yli 90 % syntyi ihmisvoimin muokattuun rantakinokseen. Upea suoritus, joka antoi toivoa ja uskoa tärkeään norpansuojelutyöhön.

Tämä talvi alkoi lumisena ja lumikolilla ei norppaa samalla tavalla arvattu auttaa.  Mutta pitkä ja sitkeä lämpöjakso muutti yllättäen keskitalven sohjoksi. Kuinka käy kuuttien tänä keväänä, kun maaliskuukin on alkanut aivan liian lämpöiseltä? 

Pitäisikö jatkossa apukinoksia tehdä joka tapauksessa joka kevät ihan varmuuden vuoksi? Eihän niistä haittaakaan ole. Apukinokset ovat kuitenkin vain pieni, vaikkakin tärkeä, apu. Saimaannorppanuorison tulevaisuuden kokonaisvaltainen turvaaminen olisi tehtävä laajalla rintamalla. Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen on hyvin hidasta ja norppa voi kadota sukupuuttojenhistoriaan, jollei kaikkein akuuteimpaan uhkaan puututa nyt. 

Tällä hetkellä kalaverkko on yleisin kuolinsyy niille kuuteille, jotka selviävät hengissä imetysajasta. Eräiden arvioiden mukaan joka toinen kuutti hukkuu verkkoon. Saimaalla kysymys ei ole juurikaan ammattikalastuksesta, vaan kuutit kuolevat harrastustoiminnan sivusaaliina.

Nyt verkkokalastusta on rajoitettu huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun, noin 2 000 km2 alueella, ja kaikista vaarallisimmat pyydystyypit ovat kiellettyjä osalla Saimaata. Toimenpiteet ovat ehdottomasti tarpeen, mutta ne eivät ole riittäviä. Metsähallituksen tilastoissa on vuosittaisten kalanpyydyskuolemien määrä pysynyt koko ajan lähes samana.  Kevätaikaisten kieltoalueiden laajennuksen jälkeen kuutit kuolevat touko-kesäkuun sijasta nyt heinäkuussa. Ongelma on se, että verkkokalastuskielto ei kata koko norpan levinneisyysaluetta. 

Sekä ilmastonmuutos että verkkokalastus harventavat nuorien norppien riviä voimakkaasti.  Vain muutama norppa selviää sukukypsäksi vuosiluokastaan.  Jotta norppa selviäsi muuttuvassa ympäristössä, on kannan kasvun turvaaminen tehokkain suojelukeino. Yksi merkittävin käytännön askel kohti norppakannan parempaa tulevaisuutta on kalanpyydyskuolleisuuden minimointi. Tämä tarkoittaa kalastusta koskevien rajoitusten alueellista ja ajallista laajentamista.

Kevätrajoitus tulee ulottaa vähintään heinäkuun loppuun. Ei kuutti ehkä elokuussakaan vielä verkkoa osaa väistää, mutta kesälomien loppu vie satoja verkkojatoja pois norppavesiltä. Rajoitusalueen tulee kattaa norpan koko levinneisyysalue Lappeenrannasta Joensuuhun. Se antaisi norpalle mahdollisuuden palata entisille vesilleen.

Samalla tulee panostaa entistä enemmän norppaturvallisten pyydysten ja ammattikalastuksen kehittämiseen. Verkkojen väheneminen olisi voitto myös Saimaan uhanalaisille lohikaloille. Monipuolinen ja elinvoimainen järviluonto taas olisi jättipotti meille jokaiselle.

Jaa sivu: