— Laura Rantanen

Aloitan blogin tännekin:)

Kun nyt tällainenkin tila netissä on olemassa:) Vanhoja bloggauksiani voi käydä lukemassa täällä: http://blog.myspace.com/lauraran ja kirjoitan sinne jatkossakin. Pari päivää on hujahtanut ohi melkein huomaamatta, ja olen nukkunut ihan liian vähän. Tiistai-ilta meni ympäristö-ja rakennuslautakunnan kokouksessa (5,5 tuntia), ja eilen oli se Animalian järjestämä oiva keskustelutilaisuus Uudella Ylioppilastalolla. Keskustelijoina olivat kansanedustaja (kesk.) ja maanviljelijä Jari Leppä, kansanedustaja (sd.) ja eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Pia Viitanen, joukkoviestinnän professori Esa Väliverronen, Animalian puheenjohtaja ja vararehtori Katja Helle-Kainulainen sekä Finfood - Suomen ruokatieto ry:n toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi. En päässyt koko tilaisuuden aikana eroon siitä epämiellyttävästä ajatuksesta, että keskustelu jo lähti liikkeelle minun mielestäni ”väärältä” tasolta. Aivan kuin olisi normi, että ihmiset ovat oikeutettuja kohtelemaan eläimiä puhtaasti välineinä. Jari Lepän ja minun käsitykset eläimen hyvinvoinnista eroavat aika radikaalisti toisistaan. Itse olen aina nähnyt asian niin, että eläimellä on itseisarvo. Jarin mielestä eläimen hyvä kohtelu on sitä, että ”eläin lopetetaan, kun se kärsii. Eläin ei saa kärsiä.” Ei saa kärsiä, ei saa kärsiä, mutta eikö tuon logiikan mukaan esimerkiksi broilerintuotanto pitäisi lopettaa saman tien. Tuskin kana on pikkuruisessa häkissään siinä olemuksessaan, kuin sen lajityypillisesti pitäisi olla. Ihmiset ovat oudosti osanneet selittää itselleen, että heillä on valta päättää muiden elämästä. Tuskin yksikään eläin valitsisi kuolemaa, jos siltä kysyttäisiin. Halu elää on eläimellä siinä missä ihmiselläkin. Yleisössä ollut eläinlääkäri kiinnitti puheenvuorossaan huomiota perinteiden vahvaan vaikutukseen tuotantoeläinten kohtelussa. Eläinten hyvinvointia (jos siis puhutaan pelkästään fyysisestä terveydestä) ei estä hänen mukaansa useinkaan raha, tai se, ettei lääkkeitä olisi saatavilla, vaan silkat perinteet. Tuotantoeläimiä kohdellaan eri tavoin maailmassa, mutta myös ympäri Eurooppaa ja jopa eri puolilla Suomea. Suomessa vasikat nupoutetaan ilman minkäänlaista kivunlievitystä, vaikka eläinlääkäreitä olisi saatavilla hoitamaan nupoutus asianmukaisesti. Isossa Britanniassa tämä ei tulisi kuuloonkaan, mutta sen sijaan siellä tehdään eläimille asioita, joille suomalaiset puistelisivat päätään epäuskoisina. Oho. Osuin tässä tätä kirjoittaessani Agronetin keskustelupalstalle, jossa on keskustelu aiheesta: Minä ikäisenä nupotus? Tässä pari poimintaa keskustelusta: ”Naapurin isäntä sano koirat salvansa silleen, että ottaa kaksi tiiliskiveä ja lyöpi ne yhteen, niin että pallit jää väliin. Kun kyselivät, että sattuuko se, niin isäntä vastas: Ei ollenkaan, kun ei jätä peukaloita väliin.” ”Sarvien sahauksen aloitti eräs nuori mieseläinlääkäri, joka sanoi, että uusi mies ja uudet tavat. Hän katkaisi sarvet pistosahalla ja tynkiin ei laitettu mitään siteitä tai aineita. Ainoastaan sarvien juureen kiristettiin kummilenkki, joka esti veren vuotoa. Hänen ohjeidensa mukaan kummilenkit poistettiin muutaman tunnin kuluttua ja siitä se riemu alkoi. Kaikkien sarvien tyngistä alkoi soihata veri kattoon ja viittä lehmää piti hoitaa antibioottikuurilla, jotakin kolmekin kertaa, kun päät alkoivat mätiä. Tämän takia muutama lehmä jouduttiin pistämään teuraaksikin.” Ihanaa. Asiasta karjatalouteen...tai siis, karjataloudesta tähän päivään. Päivällä olin haastattelemassa Katri Ylanderia Bemarilla, ja matka sinne oli aika huvittava. Ensinnäkin menin ajatuksissani Universalille Lauttasaareen, jossa olin 10 minuuttia ennen sovittua haastiksen alkamisaikaa. Oli pakko ottaa taksi oikeaan osoitteeseen, vaikkei todellakaan olisi ollut varaa. Oikea osoite oli Espoossa. Ajattuamme noin kymmenen minuuttia, kysäisi tosi nuori kuski, että ”Onko se penkki märkä?” ”Eiii kai, miten niin?” ihmettelin, johon nuorimies totesi vaan kuljettaneensa juuri pitkän matkaa asiakasta, joka oli pissannut housuunsa. Hmmm. Ei sitten ollut ajon jälkeen viitsinyt tarkistaa itse sitä penkkiä, ennen uuden asiakkaan ottamista? Arvatkaa oliko lopun matkaa sellainen fiilis, että hmmm...tarkemmin kun miettii, niin onko tää sittenkin märkä tää penkki...hmmm... Illalla oli sitten Tuusulan vihreiden hallituksen kokous, jossa oli tosi paljon asiaa syyskokouksesta eduskuntavaaleihin ja tehtävälistani kasvoi jälleen;) Ikimetsän ystävät järjestää muuten jäsentilaisuuden Annantalon taidekesksessa sunnuntaina 3.12. klo 16-18. Siitä lisää lähempänä.
Jaa sivu: