— Maija Tuomaala

Olipa kerran eli unelma omasta ydinvoimalasta.

Ydinvoimaloiden lisärakentamisen kannattajat näyttävät nauttivan niin kovasti ydinvoimalaunelmista, että tahdon kokeilla sitä unelmaa minäkin. Kuvittelen saaneeni käyttööni ikuista onnea eli jatkuvaa taloudellista kasvua tuottavan taikavoiman, ydinenergian. Tosikkona minun on kuviteltava ydinvoimalan lisäksi muutakin. Ydinvoimala ei nimittäin tuota energiaa neitseellisesti, vaan prosessiin on tungettava uraania. Mistähän kuvittelisin sitä uraania saavani, ellen kalliosta. Tahdon unelmassani olla omavarainen uraanin suhteen. Niinpä kuvittelen omistavani mökkeröisen, jonka ympärillä muun kauniin maiseman lisäksi on runsaasti mainiota uraanimalmikalliota. Louhin aamutuimaan uraanikimpaleita pikkuruisella hakullani takapihan kalliosta. (Teen louhokseen sitten soman uima-altaan, kun minulla on tarpeeksi uraania.) Ennen puolta päivää kiikutan uraanin peräpellolle kuvittelemaani ydinvoimalaan ja odotan hetkisen. Pian saan yhdestä tuutista energiaa, josta osan käytän lämmöksi ja osan valoksi. Toisesta tuutista putkahtaa luonnollisesti ydinjätettä, jonka kerään laskiämpäriin ja hautaan illansuussa saunakallioon. Kuvittelen sitten kauniin auringonlaskun jälkseisen pimenemisen, jonka aikana juon kupposen ydinlämmöllä kiehauttamaani kahvia. Sitten kirjoitan ydinvalon loisteessa testamenttini. Unelmissa minulla on ihanan säteilevä tulevaisuus. Unelmoin siitä, miten testamenttaan kuvittelemani mökkeröisen uraanilouhoksineen, ydinvoimaloineen ja ydinjätehautakallioineen ydinvoiman kannattajien retkeily- ja virkistystilaksi. He saavat omiin atomeihinsa uutta virkeyttä, rentoutuvat polskuttelemalla louhokseen kuvittelemassani uima-altaassa ja rapsivat taloudellista kasvua vauhdittamaan lähtiessään havuilla radioaktiiviset atomit yltään. Sen pituinen tämä tämmöinen.
Jaa sivu: