— Mari Holopainen

Avolouhokset eivät kuulu Saimaan rannoille tai tunturimaiseman keskelle

Mari Holopainen, kuvaaja: Susanna Kekkonen

Malminetsintä esimerkiksi Saimaalla ja Lapin Käsivarressa on nostattanut huolta yhä laajemmaksi. Avolouhokset eivät kuulu arvokkaan luonnon ja vesistöjen ääreen. Vihreissä olemme ajaneet muutoksia kaivoslainsäädäntöön jo pitkään. Hallitusohjelmassa onkin sitouduttu uudistamaan kaivoslainsäädäntöä ympäristön ehdoin.

Valtaosa suomalaisista on aiheellisesti huolissaan kaivoslainsäädäntömme haitallisista vaikutuksista ympäristöön, omaisuudensuojaan ja muihin elinkeinoihin. Kaivostoimintaan tähtäävät varaukset ja malminetsintä vievät merkittävän osan maaperämme pinta-alasta, talousvaliokunnan saamaan selvityksen mukaan noin 10 prosenttia. Varaustahti on tämän jälkeen edelleen kiihtynyt. Niitä tehdään myös Natura- ja luonnonsuojelualueille ja asutuksen läheisyyteen. Jopa 15 vuotta voimassa olevat luvat aiheuttavat epävarmuutta ja voivat jäädyttää investointeja siinäkin tapauksessa, vaikka kaivosta ei tulisikaan.

Kaivoslainsäädännön uudistamistyötä valmistellaan parhaillaan ministeriössä hallitusohjelman mukaisesti. Työssä onnistumiseen kohdistuu odotuksia. Kaivoslainsäädännön uudistamista vaativan kansalaisaloitteen allekirjoitti lähes 60 000 ihmistä.

Eduskunnan talousvaliokunnassa saimme keväällä valmiiksi mietinnön kansalaisaloitteeseen.  Kansalaisaloitteessa esitetään uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön enemmän harkintaa ja useita sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kannalta tarkempia rajauksia. Aloitteessa esitetään myös, että vain kerran hyödynnettävissä olevista kaivannaisista kerätään kaivosyhtiöiltä veroja, jotka rahastoidaan jakamaan arvoa myös tuleville sukupolville ja kattamaan kaivostoimintaan väistämättä liittyviä ympäristöhaittoja. Rahaston avulla varmistettaisiin, ettei yksi sukupolvi käytä ainutkertaisia malmivarantoja ja että niiden tuotto vahvistaa kansallista hyvinvointia myös kaivannaisten hyödyntämisen jälkeen Norjan valtiollisen öljyrahaston tapaan. Mielestäni aloitteen ehdotus tuhansia vuosia maaperässä olevien kaivannaisten arvon ylisukupolvisuudesta on hyvä. Varsin onnistuneesti Norjan rahastomalli onkin kerryttänyt tuottoja yhteiskunnalle. Kaivosvero on tarpeellinen ja siitä on puhuttu paljon ratkaisuna, mutta kohdennuksesta riippuen se voi olla luonnon kustannuksella toimiva kannustin.

Talousvaliokunnassa esitimme sitovina lausumina eduskunnalle, että hallitus varmistaa kaivostoimintaa ohjaavalla lainsäädännöllä nykyistä selkeämmin muille elinkeinoille ja asumiselle tärkeiden tai luontoarvoiltaan korvaamattomien alueiden suojelun sekä varmistaa korvauskäytäntöjen oikeudenmukaisuuden haittojen kärsijöille. Talousvaliokunta esittää myös, että hallitus resursoi laadukkaan lupavalmistelun takaamiseksi kaivosten luvitusta käsittelevät viranomaiset riittävästi ja huolehtii valmisteluun liittyvän tiedon avoimuudesta. 

Samoin talousvaliokunta esittää, että kaivosmineraalien luonne ainutkertaisina luonnonvaroina on huomioitava. Yhteiskunnan tulee saada kohtuullinen korvaus niiden hyödyntämisestä. Valiokunta edellyttää kaivosveroselvityksen ripeää ja huolellista toteutusta niin, että eduskunnalle jää riittävästi aikaa toteuttaa kaivosverotusta koskevat lainsäädäntöuudistukset kuluvalla hallituskaudella. Kaivoslain uudistuksen valmisteluaikataulussa on huomioitava CETA-vapaakauppasopimuksen vaikutukset valmistelulle asetettuihin tavoitteisiin.

Vastaus kansalaisaloitteeseen ei ole liikkunut vielä täysistuntoon eduskunnan käsiteltäväksi koronaepidemian vuoksi, mutta mietintö tullaan huomioimaan kaivoslainsäädännön uudistamisessa. 

Tietyissä tilanteissa elinkeinojen, erityisesti matkailun ja kaivosteollisuuden intressit ovat vastakkaisia ja ne voivat olla myös toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. On huomioitava, että louhinta ei ole suhteessa muihin elinkeinoihin kovinkaan työllistävä ala, ja automatisoituu kovaa vauhtia. Suuri osa Suomen malmiesiintymistä on verrattain niukkoja, mutta suomalaiset viranomaiset tarjoavat poikkeuksellisen tarkat tiedot malmioiden sijainnista. 

Suomessa on mahdollisuus toimia vastuullisesti, mutta se vaatii isoja muutoksia. Kun edessä on useiden miljardien liikevaihtoa pyörittäviä yrityksiä, tulee kaivospolitiikkaa ja ympäristönsuojelua ohjata lainsäädännössä riittävin hartioin. Lobbaus ja siihen sisältyvä sponsorointi ovat arkipäivää kaivosteollisuuden taholta ja sitä kohdistetaan paikallisesti. Luonnonvarojen kertaluonteiseen hyödyntämiseen perustuvaan liiketoimintaan liittyy riski painostuksesta ja sisäänrakennetusti mahdollisuus konflikteihin. Alkuperäiskansojen oikeudet eivät voi olla kaupan, mutta esimerkkejä valitettavasti löytyy niin meiltä kuin muualta maailmasta. 

Kaivannaisia tarvitaan ja niiden kokonaiskysynnän arvioidaan kasvavan, mikä on toistaiseksi ratkaisematon haaste. Kaivosteollisuus ja louhinta ovat jo nykyisellään merkittävimpien syiden joukossa luonnon monimuotoisuuden katoamiselle. Kaivosten vesienhallinnan ja lähiympäristön vesistöjen kannalta haitallisimpia ovat metallimalmikaivokset raskasmetallipäästöineen. Samaan aikaan puhtaan veden arvo nousee: ilmastonmuutoksen arvioidaan pahentavan puhtaan veden saavutettavuutta, josta kärsii jo nyt yli 40 prosenttia maailman väestöstä.

Suomessa on korkean teknologian osaajana mahdollista tarjota ratkaisuja tähän maailmanlaajuiseen haasteeseen edistämällä sähkön ja energian varastointiin liittyvää tutkimusta ja innovaatioita ja patentteja. On välttämätöntä edistää niin kiertotaloutta kuin vaihtoehtoja lisääntyvälle louhinnalle ja kestävämmin saatavien raaka-aineiden käyttöä kuten suolaa ja puupohjaista hiiltä, joita kehitetään hyödynnettäväksi keskeisenä raaka-aineena akuissa. Näin Suomessa toimivat yhtiöt pyrkivät vähentämään tarvetta louhinnalle, jolle väistämättä tulevat rajat vastaan.  

kuva: Susanna Kekkonen