— Maria Ohisalo

EU tarvitsee vahvempaa köyhyyspolitiikkaa!

Euroopan unioni on rakennettu sen perusajatuksen varaan, että Euroopassa säilyy rauha taloudellista yhteistyötä luomalla. Jo 1980-luvulla herättiin kuitenkin myös ajatukseen, että vapaan liikkuvuuden ollessa unionin keskeisiä arvoja, täytyy yhteisöllä olla sananvaltaa myös ihmisten hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Kun ihmiset liikkuvat työn perässä, täytyy myös sosiaaliturvan liikkua mukana.

EU:lla ei ole virallista toimivaltaa sosiaalipolitiikan alalla. Sen toteuttaminen on siis jäsenvaltioiden vastuulla. Silti esimerkiksi komission alijäämätavoitteet ja velkasuhdevelvoitteet liittyvät olennaisesti myös jäsenvaltioiden julkisen talouden kokoon ja asettavat hyvinvointipolitiikan säästöjen ja kiristysten eteen. Pääasiassa komission toimesta on jo vuosia rakennettu niin sanottua “sosiaalista Eurooppaa”. Terminä sosiaalinen Eurooppa on hankala, se voi tilanteesta riippuen pitää sisällään niin tasa-arvokysymyksiä, työllisyyspolitiikkaa kuin koulutukseenkin liittyviä asioita. Siirrytään siis konkretiaan.

Koska elämme maailmassa, jossa haasteet eivät pysähdy kansallisvaltioiden rajoille, pitää myös poliittisten ratkaisujen ylittää ne rajat. EU:n yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden sille, että heikoimpien asemaa parannetaan yhteistoimin. Viidestä Eurooppa 2020 -tavoitteesta (Euroopan kasvustrategia) kolme liittyy sosiaalipolitiikan alaan. Tämä kertoo siitä, kuinka taloudellinen ja sosiaalinen kulkevat EU:ssa käsikkäin. EU:ssa on jo asetettu yhteisiä tavoitteita sosiaalipolitiikan saralle: 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin, koulutustason parantaminen vähentämällä koulunkäynnin keskeyttäneiden osuutta alle 10 prosenttiin sekä sosiaalisen osallisuuden edistäminen, tavoitteena saada vähintään 20 miljoonaa ihmistä pois köyhyys- ja syrjäytymisriskistä vuoteen 2020 mennessä.

Komission tuoreen raportin mukaan koulutus, ympäristö ja energia-asiat ovat edenneet toivotulla tavalla, mutta paljon on vielä tekemistä työllisyyden, köyhyyden vähentämisen sekä tutkimuksen ja kehityksen alueilla. Tällä hetkellä EU:n kansalaisista yli 120 miljoonaa elää köyhyydessä. Suomessakin köyhyys- ja syrjäytymisuhan alaisia on määritelmistä riippuen satoja tuhansia, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 900 000. Köyhyys EU:ssa uhkaa erityisesti naisia, lapsia ja nuoria. Yli 20 prosenttia sekä alle 16-vuotiaista lapsista, että 20 prosenttia 16-24-vuotiaista nuorista EU:ssa on köyhiä. Ei lupaa hyvää tulevaisuudelle.

Mitä voimme ja pitää tehdä?

Usein kuulee puhuttavan, että EU:ssa pitäisi harmonisoida jäsenvaltioiden sosiaalipoliittiset järjestelmät. Niin ei voida ilman perussopimusten muutosta tehdä ja monet sosiaalipolitiikan toimet kannattaakin hoitaa jäsenvaltiotasolla, jossa erilaisia järjestelmiä on yhtä paljon kuin jäsenvaltioitakin. Sen sijaan EU:n pitäisi turvata jokaisessa jäsenvaltiossa kansalaisille perustoimeentulo ja -palvelut säätämällä niistä perusturva- ja peruspalveludirektiivit. Jälkimmäinen on jo nykyisellään ja koskee yleishyödyllisiä palveluita, mutta vaatisi parannusta. Nämä direktiivit velvoittaisivat jäsenvaltiot varaamaan vuotuisista budjeteistaan jonkin tietyn osuuden näiden järjestämiseksi. Näin voisimme luoda hyvinvoinnille edes säällisen minimitason EU:ssa. Tämä taso olisi suhteessa kunkin maan kansalliseen elin- ja hintatasoon, eikä, kuten ajatus usein tyrmätään, olisi jokin EU:n laajuinen ja samantasoinen minimi.

Voisimme myös vihdoin säätää yleisen syrjinnän vastaisen direktiivin. Tämä direktiivi kattaisi työelämän ulkopuolisen alan ja olisi syrjintäkielto myös palveluissa ja yksityisellä sektorilla. Esitys direktiivistä on kuitenkin ollut jäissä Saksan vastustuksen takia koko kuluvan kauden. Myös eurooppalaista perustuloa koetettiin edistää kansalaisaloitteella, mutta miljoonaa allekirjoitusta ei saatu kerättyä. Siitä huolimatta aloitteen sisältöä käsitellään lähiaikoina parlamentin sosiaali- ja työllisyysasioiden valiokunnassa.

Direktiivit eivät yksinään riitä, vaan niiden täytyy olla myös todella velvoittavia. Tarvitaan kunnon keppejä, esimerkiksi maakohtaisia ajallisia tavoitteita köyhyyden vähentämiseksi ja mahdollisesti sakkoja, jos tavoitteet eivät toteudu. Se, että EU säätää jostain ei tarkoita, että emme voisi tehdä aina paremmin.

Pohjolan hyvinvointivaltioiden rooli EU:ssa on näyttää parhaita käytäntöjä ja jakaa hyvinvointimallin aineksia muille EU-maille. Se ei ole pois meiltä, päinvastoin: Jos köyhyyttä ja eriarvoisuutta saadaan vähennettyä ja sitä kautta parannettua EU:n taloudellista tilannetta, paranee EU:n rooli myös globaalissa maailmassa. Köyhyyttä voidaan ja pitää vähentää yhdessä myös EU-tasolla, sillä on myös hyvinvoivan etu, että pahoinvointia ympäriltä poistetaan.

Kirjoittaja on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn puheenjohtaja ja sosiaalipolitiikan tutkija (VTM) Itä-Suomen yliopistossa.

Jaa sivu: