— Oras Tynkkynen

Elinkeinoelämänkin osallistuttava ilmasto- ja lamatalkoisiin

Hallitus on muutaman viikon sisään tehnyt monia merkittäviä ja osin historiallisia energiapäätöksiä.

Kehysriihessä ympäristöveroja päätettiin korottaa 750 miljoonalla eurolla. Kun työn verotusta on samalla alennettu, on hallitus toteuttanut ennennäkemättömän reippaan ekologisen verouudistuksen.

Viime viikolla hallitus julkisti panevansa energiayhtiöiden ns. windfall-voitot verolle. Vero on tarkoitus saada käyttöön viimeistään vuoden 2011 alusta.

Windfall-vero palauttaisi osan energiayhtiöiden satojen miljoonien eurojen ansiottomista voitoista yhteiskunnalle ja vahvistaisi valtion rahoituspohjaa. Toisin kuin energiayhtiöt väittävät, vero ei nostaisi sähkön hintaa eikä rankaisisi investoinneista päästöttömään energiaan.

Tänään työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä luovutti väliraporttinsa tuulivoiman syöttötariffeista. Tariffilla tuulivoimalle turvattaisiin 12 vuodeksi takuuhinta.

Tariffi polkaisee koomassa uinuneet kotimaiset tuulimarkkinat nousuun ja vie Suomen lähemmäksi tavoitetta kasvattaa uusiutuvan energian osuutta reippaasti. Samalla lisävauhtia saa vienti: taantuman keskellä tuulivoima-ala on ollut harvoja vihreän valon pilkahduksia.

Ekologinen verouudistus, windfall-vero ja syöttötariffit ovat kuin suoraan Vihreiden ohjelmista. Tältä osin hallitus toteuttaa hyvin vihreää ja vastuullista energiapolitiikkaa.

Siksi onkin yllättävää, että osa elinkeinoelämän etujärjestöistä on reagoinut näihin toivottuihin uudistuksiin nyrpeästi. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto moitti hallitusta teollisuuden kustannusten nostamisesta.

Elinkeinoelämän etujärjestöiltä toivoisi suhteellisuudentajua - ja edes muutamien kuukausien mittaista muistia. Ennen kehysriihen ympäristöveropäätöstä hallitus päätti poistaa työnantajien kela-maksun. Tämä merkitsee teollisuudelle huomattavaa veronkevennystä.

EU:n ilmasto- ja energiapaketissa varmistettiin vientiteollisuuden kilpailukyky myöntämällä haavoittuville aloille vastedeskin ilmaisia päästöoikeuksia. Jälleen teollisuutta vastaan tultiin satojen miljoonien eurojen vuotuisilla summilla - monien arvioiden mielestä jopa aivan liikaa.

Elinkeinoelämän huolia on siis kyllä kuultu. On kuitenkin turha kuvitella, että teollisuus voisi lintsata sen paremmin ilmasto- kuin lamatalkoistakaan.

Kaikkien on osallistuttava - myös yritysten.
Jaa sivu: