— Oras Tynkkynen

Avainsana: äly

Nokian ilmoitus aikeista mahdollisesti vähentää työntekijöitä Suomessa on herättänyt ymmärrettävää huolta. Eniten epävarmuus rassaa Oulun ja Tampereen kaltaisilla paikkakunnilla, joilla Nokia on ollut tärkeimpiä työllistäjiä.

Vielä ei ole tiedossa, kuinka paljon ja missä henkilöstöä saatetaan vähentää. Hyvässä lykyssä mahdollisimman monelle löytyy uusia tehtäviä yhtiön sisältä.

Osaavan henkilöstön säilyttäminen ja sitoutuminen on yhtiön etu. Nokialaisilla on varmasti kysyntää työmarkkinoilla myös yhtiön ulkopuolella.

Nokian on kannettava oma vastuunsa työntekijöiden työllistymisestä. Myös valtion on tultava apuun, jos työpaikkoja menetetään. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistautuukin jo toimiin.

Aivan liian moni pitkällekin koulutettu on Suomessa nykyään työttömänä. Mistä siis uutta työtä ohjelmoijille ja matkaviestinnän osaajille?

Vaihtoehtoja on monia, mutta yksi vaikuttaa erityisen lupaavalta. Avainsana on äly.

Viime vuosina on puhuttu älyliikenteestä ja -taloista sekä älykkäistä sähköverkoista. Niitä yhdistää se, että tieto- ja viestintätekniikan konsteja naitetaan perinteisiin aloihin kuten talon rakentamiseen. Tästä Nokialla on paljon osaamista.

Mahdollisuudet ovat kiehtovia. Koti voidaan laittaa kytkimestä nukkumaan poistuttaessa aamulla töihin – ja näin leikata joutavaa energiankulutusta. Tavallisista kotitalouksista voi tulla sähkön tuottajia – ja sähkön kulutus saadaan joustamaan hinnan mukaan. Autot juttelevat ruuhkista liikenteen ohjauksen kanssa ja joukkoliikenne opastaa matkustajia.

Poliitikot eivät voi polkaista pystyyn älyratkaisuja kehittäviä yrityksiä. Päätöksentekijät voivat kuitenkin luoda edellytyksiä, joilla Suomessa tartutaan uusin mahdollisuuksiin.

Osaaminen ja vahva pohja innovaatioille voidaan taata turvaamalla korkeakouluille riittävä rahoitus. Tutkimukseen, kehitykseen ja testaamiseen on satsattava lisää.

Työllisyyspolitiikan ja sosiaaliturvan on tuettava ihmisiä, jotka joutuvat vaihtamaan työpaikkaa. Neuvonnalla ja valmennuksella, yrityshautomoilla ja starttirahoituksella on rohkaistava perustamaan yrityksiä.

Yhteiskunnan on myös ohjattava reippaasti ottamaan käyttöön älykkäitä ratkaisuja. Suomesta tulee tehdä älykkään ja kestävän teknologian living lab, elävä laboratorio. Kehittämällä ja soveltamalla älyratkaisuja täällä kotimaassa voimme ponnistaa nopeasti kasvaville maailmanmarkkinoille.

Nokialaisilla ja alalla laajemminkin on erinomaista osaamista. Sitä voidaan valjastaa luomaan uusia tuotteita ja palveluita, joilla Suomeen tuodaan vientituloja ja samalla vähennetään ympäristökuormitusta.

Jaa sivu: