— Oras Tynkkynen

Mökkeilijän synninpäästö

Mökki on tärkeä osa monen suomalaisen kesää. Viime aikoina mökkeilyä on kuitenkin arvosteltu ympäristön kuormittamisesta. Toimittaja Matti Mörttinen kutsui Aamulehdessä 9.6.12 suomalaisten mökkihöperöyttä jopa "kollektiiviseksi ilmastorikokseksi".

Ympäristökuormitus onkin kasvanut sitä mukaa, kun mökkejä on alettu pitää lämpimänä ympäri vuoden ja niille on hankittu yhä hulppeampi varustelu. Suomalaiset tekevät yli viisi miljoonaa mökkimatkaa vuodessa, näistä 95 prosenttia autoilla.

Jos mökissä pidetään peruslämpö sähkölämmityksellä ja matkat tehdään autolla, kahden ihmisen mökkeily kuormittaa ilmastoa suunnilleen saman verran kuin vuotuinen lento Thaimaahan. Se on paljon se.

Mökkeilijöiden leimaaminen ympäristörikollisiksi on kuitenkin yksisilmäistä. Jos mökkejä ei olisi, osa suuntaisi rentoutumaan lomilla ulkomaille – todennäköisesti lentäen.

Ainakin meillä kulutustaso jää mökillä vielä selvästi alemmaksi kuin kaupungissa. Vesi kannetaan itse, tupa lämmitetään pitkälle puilla ja tarpeet tehdään ulkohuussissa. Vaatteet ja tavarat ovat käytettyjä, ehostamiseen ei tuhraannu kemikaaleja.

Mikä tärkeintä, mökkeilyn kuormitusta voi vähentää omilla valinnoilla, pienillä ja vähän suuremmilla.

Mökin voi suunnitella niin, että se pärjää ilman lämmitystä käyntien ulkopuolella. Paikalla ollessa lämmitys kannattaa hoitaa puulla.

Jos mökille tarvitsee sähkölaitteita, kannattaa valita niistä energiatehokkaimpia, parasta AAA-luokkaa. Yhä useampi harkitsee aurinkopaneelin tai pienoistuulivoimalan asennuttamista kattamaan sähkön tarvetta.

Joukkoliikenne kulkee ihan lähelle vain harvaa mökkiä, mutta usein pääsee kohtuullisen etäisyyden päähän. Noin 15 kilometrin matkan juna-asemalta omalle mökille olen kulkenut niin bussilla, taksilla, pyörällä kuin jalan. Juna tai bussi ja hattuhyllylle mahtuva taittopyörä voisivat olla monelle mökkeilijälle verraton yhdistelmä.

Grilliin sopivat perinteisten makkaroiden rinnalle tai sijaan myös soijamakkarat, maissintähkät ja kasvisvartaat. Maatuvat jätteet voi kompostoida ja wc-jätökset käsitellä kuivakäymälässä.

Kalusteet kannattaa hankkia käytettyinä. Uusiin päätyessä voi suosia kotimaisesta tai ympäristösertifioidusta puusta valmistettuja kalusteita. Jos tonttia riittää, voi eliölajeille luoda tilaa perustamalla niityn tai hoitamalla metsää luonnonmukaisesti.

Ja mikä parasta, mökeillä voi keskittyä kilpailun ja kulutuksen sijaan luontoon ja lepoon. Vihreää mökkikesää!

 

Jaa sivu: