— Oras Tynkkynen

Aika kääriä vihreä kasvupaketti

Hallitus on keväällä kovan paikan edessä. Hallituskauden puolivälitarkastelussa ja tulevia budjetteja ohjaavassa kehysriihessä pitää saada ohjattua valtiontalous vakaalle uralle.

Edessä on isoja rakenteellisia uudistuksia, joilla muun muassa yhä useampi suomalainen saadaan töihin ja jaksamaan töissä pitempään. Tarvitaan myös uusia tulonlähteitä ja menosäästöjä.

Hyvät ideat ovat tarpeen. Ensimmäisenä kannattaa tarttua toimiin, joilla voi saada useita hyötyjä yhtä aikaa.

Veronmaksajien varoja käytetään yhä satoja miljoonia euroja vuosittain vero- ja muihin tukiin, joilla yllytetään ihmisiä ja yrityksiä kuluttamaan enemmän energiaa ja tuottamaan enemmän päästöjä. Erityisen pöhköä on tukea fossiilisen tuontienergian käyttöä, sillä veroeurot valuvat ulkomaille.

Esimerkiksi kaikista muista liikennemuodoista poiketen lentoliikenne ei maksa polttoaineesta valmisteveroa eikä kansainvälisen lentoliikenteen lipuista arvonlisäveroa senttiäkään. Maatiloilla tuetaan tuontiöljyn käyttöä, vaikka tarjolla olisi paikallista uusiutuvaa energiaa.

Karsimalla ympäristölle haitallisia tukiaisia voidaan siis vähentää valtion menoja ja hillitä hyvinvointiamme heikentäviä ympäristöongelmia. Mutta voisiko saavuttaa vielä enemmän?

Yksi ratkaisu on ohjata tukiaisista säästyviä rahoja kasvukannustimiin. Hallitus on jo satsannut mm. bisnesenkelien verovähennykseen ja yritysten t&k-verotukeen. Mittakaava on kuitenkin vielä varsin vaatimaton suhteessa haasteeseen.

Hallituksen kannattaa harkita kehysriihessä vihreää kasvupakettia, jossa esimerkiksi sata miljoonaa euroa ohjataan ympäristölle haitallisista tukiaisista kasvukannustimiin. Näin karsitaan ympäristön tärvelemistä samalla, kun luodaan edellytyksiä Suomen menestykselle kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa.

Suomen talous ei lähde lentoon pelkästään menoja leikkaamalla ja veroja korottamalla. Nyt tarvitaan satsauksia uuteen kasvuun tavalla, joka auttaa ratkaisemaan pitkän päälle vielä talouskriisiäkin vakavampaa ongelmaa, ympäristökriisiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa sivu: