— Oras Tynkkynen

Tolkkua tekijänoikeuslakiin

Kansalaisaloite tekijänoikeuslain uudistamisesta luovutettiin eduskunnalle tänään. Aloitteessa esitetään useita pieniä ja vähän suurempiakin korjauksia. Samalla pyritään – aivan oikein – säilyttämään perusfilosofia, jonka mukaan tekijöille kuuluu korvaus työstään ja oikeus päättää sen käytöstä.

Tekijänoikeuslaki on monimutkainen ja vaikeaselkoinen kokonaisuus niin kuin eduskunnan lakivaliokuntakin on todennut. Myöskään kansalaisaloite ei ole maallikolle aivan helppo hahmottaa.

En välttämättä ole aloitteen joka kohdasta samaa mieltä. Erityisesti mietityttää se, säilyvätkö riittävät keinot puuttua piratismiin. Eduskunta kuitenkin ansaitsee tilaisuuden paneutua tekijänoikeuslain pulmiin ja hakea niihin toimivia ratkaisuja.

Yksi ongelma kumpuaa juuri lain vaikeaselkoisuudesta. Esimerkiksi videoiden katsominen YouTubesta suoratoistolla on yleisimmän tulkinnan mukaan laillista, mutta lataaminen koneelle tai upottaminen omille sivuille tekee samasta videosta yleisimmän tulkinnan mukaan laittoman.

Moni suomalainen rikkoo tekijänoikeuslakia tietämättään ja tahattomasti, koska laillisen ja laittoman raja on epäselvä. Jotkut opettajat taas pysyvät mieluiten tietoisen tietämättöminä; lakiin perehtyminen kun voi paljastaa, että aineistojen tavallinen opetuskäyttö onkin laitonta.

Apulaisprofessori Tuomas Mylly on blogissaan todennut, että ”minkään muun lain nojalla ei tuomita ihmisiä rangaistuksiin tai pitkiin velkavastuisiin näin epämääräisen ja epätasapainoisen sääntelyn perusteella”. Erityisesti vahingonkorvausvaatimukset tuntuvat välillä kohtuuttomilta, kun lain rikkomisella ei ole tavoiteltu taloudellista hyötyä.

Jätin aiemmin kirjallisen kysymyksen tekijänoikeussääntelyn kukkasesta, jonka mukaan DJ:n soittamasta biisistä voi pahimmassa tapauksessa joutua maksamaan peräti neljä eri kertaa. Tällaiset ja monet muut nykysääntelyn puutteet on aika korjata.

Aloite ansaitseekin eduskunnassa perusteellisen käsittelyn. Työhön kannattaa ottaa sivistysvaliokunnan ohella ainakin tietoyhteiskunnasta vastaava liikenne- ja viestintävaliokunta, elinkeinoelämästä ja kuluttajansuojasta vastaava talousvaliokunta sekä kansalaisten oikeuksia vahtiva lakivaliokunta.

Valiokuntien kannattaa järjestää yleisölle avoin asiantuntijakuuleminen. Kansanedustajien on myös päästävä äänestämään aloitteesta täysistunnossa puoluekurin sitomatta.

Aloitetta ei ole mikään pakko vain joko hylätä tai hyväksyä sellaisenaan, vaan valiokunta voi esittää parhaiden ainesten hyväksymistä. Eduskunta voi myös velvoittaa hallituksen valmistelemaan lain muuttamista perusteellisemman valmistelun pohjalta.

Tekijänoikeudet herättävät tunteita. Rintamalinjan eri puolilla on kuitenkin laaja yhteisymmärrys siitä, että nykylakiin ja sen soveltamiseen liittyy ongelmia ja ylilyöntejä.

Kansalaisaloitteen käsittely eduskunnassa tarjoaa tilaisuuden hakea yhdessä ratkaisuja.

 

Lue lisää: Vihreiden tekijänoikeuslinjapaperi.

Jaa sivu: