— Oras Tynkkynen

Kuinka perinteistä avioliittoa kannatat?

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat katsovat usein puolustavansa perinteistä käsitystä avioliitosta. Nykyisen lain rajaus avioliitosta on aikain saatossa hyväksi todettu, joten sitä on parempi heidän mukaansa olla ronkkimatta.

Käsitys avioliitosta on kuitenkin muuttunut Suomessa olennaisesti vuosien saatossa. Sitä mitä perinteisen avioliiton kannattajat pitivät ainoana oikeana vaihtoehtona vielä 1900-luvun alkupuolella, nykyiset perinteisen avioliiton kannattajat luultavasti pitävät vääränä – jopa pöyristyttävänä.

Vuonna 1673 piispa Johannes Gezelius määräsi naisten alimmaksi avioitumisiäksi Suomessa neljätoista. Vuoden 1734 lain osassa Naimisen Caari puolestaan todettiin: "Mies eli waimo ei mahda awioskäskyyn itzens andaa, ennen cuin mies on täyttänyt yxicolmattakymmendä, ja waimo wijsitoistakymmendä wuotta; ellei Cuningas löydä cohtullisexi, sijhen lupaa andaa."

Tuolloinen laki siis salli avioliitot 15-vuotiaiden tyttöjen kanssa, ja kuninkaan erityisluvalla saattoivat avioitua sitäkin nuoremmat. Naisten ikäraja nostettiin 17:ään vasta vuonna 1911 ja nykyiseen 18:aan 1988.

Naimisen Caari linjasi myös: "Isä on tyttärens naittaja, ja äiti mahta sijhen neuwoo andaa. Jos Isä on cuollut; nijn on äiti lähimmäisten suculaisten neuwon canssa. Jos ei isää, eikä äitiä elos ole; nijn olcon se, jonga isä suusanalla, eli kirjallisesti, eli äiti lähimmäisten suculaisten neuwon canssa, naittajaxi nimittänyt on."

Nainen tarvitsi siis lähtökohtaisesti isänsä suostumuksen avioliittoa varten. Täysi-ikäiset naiset pääsivät naimisiin ilman naittajan lupaa vasta vuodesta 1864 lähtien.

Vuonna 1929 säädettiin ensimmäinen erillinen avioliittolaki. Siinä rajoitettiin monien ihmisryhmien oikeutta mennä naimisiin: "Se, jolla on kaatumatauti, joka ei pääasiallisesti johdu ulkonaisista syistä, tai tarttuvalla asteella oleva sukupuolitauti, älköön menkö avioliittoon, ellei ole siihen saanut tasavallan presidentin lupaa. Kuuromykkä älköön myöskään sellaisetta luvatta menkö avioliittoon toisen kuuromykän kanssa, paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole synnynnäistä. "

Toisessa lain pykälässä avioituminen kiellettiin mielenterveysongelmaisilta ja monilta kehitysvammaisilta: "Avioliittoon älköön menkö se, joka on mielisairas tai tylsämielinen." Vuosina 1955–64 sentään kaksi kuuromykkää sai avioitua presidentin erityisluvan ansiosta.

Epileptikkoja ja kuuromykkiä koskevat rajoitukset poistettiin laista vuonna 1969. Mielenterveysongelmaisia ja eräitä kehitysvammaisia koskevista rajoituksista luovuttiin niinkin myöhään kuin 1988.

Lakien käsitys avioliitosta on siis muuttunut aikojen ja arvojen mukana. Sen ansiosta nykyään ei enää hyväksytä lapsiavioliittoja, vaadita naiselta isän suostumusta avioitumiselle tai kielletä avioliittoja epileptikoilta.

Nyt on jälleen aika päivittää lakia. Hyväksymällä tasa-arvoisen avioliittolain voimme ottaa jälleen yhden askeleen polulla kohti Suomea, jossa kaksi täysivaltaista aikuista voi päättää avioliitostaan.

Jaa sivu: