— Oras Tynkkynen

Miksi rahaa saa antaa mutta ei pyytää?

Eduskunta keskusteli eilen osauudistuksesta rahankeräyslakiin. Muutoksella muun muassa pidennetään rahankeräyslupien kestoa ja mahdollistetaan rahan kerääminen yliopistoille.

Höllennykset ovat tervetulleita mutta vaatimattomia. Rahankeräyslakiin tarvitaan pikaisesti isompi remontti.

Nykylain tarkoitus on sinänsä hyvä: estää väärinkäytöksiä ja siten varjella asiallisten keräysten mainetta. Valitettavasti laki hankaloittaa tarpeettomasti asiallistenkin keräysten järjestämistä, mutta ei silti pysty estämään kaikkia väärinkäytöksiä ennalta.

Nykyinen laki hidastaa keräyksiä, lisää kustannuksia ja aiheuttaa tarpeetonta byrokratiaa. Se rajaa esimerkiksi rekisteröimättömät kansalaisryhmät ja yritykset keräysten ulkopuolelle.

Laki myös vaikeuttaa rahan keräämistä kansainvälisiin hankkeisiin. Joukkorahoitusta se ei sinänsä estä, mutta tekee siitäkin tarpeettoman konstikasta.

Käytännön esimerkkejä lain toimimattomuudesta piisaa. Poliisihallitus puuttui Wikipedian keräykseen, koska asialla oli ulkomaille rekisteröity säätiö. Radio Helsingin kuulijamaksu kaatui siihen, että yritys ei rahaa saa kerätä.

Talviolympialaisten päättymisen takia ajankohtainen mahalasku oli mäkihypyn tueksi järjestetyt kansallistalkoot. Rahankeräyksen järjestäminen suomalaisten mäkihyppääjien tueksi hidastui, kun lajiliitto yhdistyi Hiihtoliittoon.

Ehkä lohduttomin tapaus koski silti nuorta naispoliisia, joka loukkaantui työtehtävissä. Kollegat halusivat kerätä rahaa kuntoutukseen, mutta se ei rahankeräysluvan puuttumisen takia ollut mahdollista.

Suomen lupamenettely on jäykkyydessään kansainvälinen poikkeus. Meillä rahaa saa kyllä lahjoittaa, mutta sitä ei saa pyytää.

Poliitikkojen rahankeräyksiä eli vaalirahoitusta valvotaan jälkeenpäin. Miksei sama malli voisi toimia muussakin rahan keräämisessä?

Kerään yhdessä mm. Mikael Jungnerin (sd.) ja Harri Jaskarin (kok.) kanssa allekirjoituksia lakialoitteeseen rahankeräyslain remontoimiseksi. Aloitteen mukaan rahankeräysluvat korvattaisiin ilmoituksella julkiseen verkkorekisteriin, josta kuka tahansa voi keräyksiä seurata.

Näin viranomaisten voimavarat voitaisiin keskittää lupien pyörittelyn sijaan rahankeräysten valvontaan.

Jaa sivu: