— Oras Tynkkynen

Mitä avioliittolain jälkeen?

Makuuhuoneeni kaapissa on arkistoituna vanhoja vaalimainoksia. Vuoden 2003 mustavalkoisessa esitteessä yksi tavoitteistani oli samaa sukupuolta oleville pareille oikeus avioliittoon ja adoptioon.

Kolme vuotta myöhemmin istuin eduskunnassa ja jätin Suomen ensimmäisen lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Viime perjantaina, kahdeksan vuotta aloitteen jälkeen, pitkäaikainen tavoite vihdoin toteutui.

Halaukset on jaettu, ilonkyyneleet vuodatettu ja karpalomehut juotu. Nyt alkaa olla aika kysyä: mitä tasa-arvoisen avioliittolain jälkeen?

Monet aloitteen vastustajista ovat olleet tuloksesta yhtä tyrmistyneitä kuin kannattajat riemastuneita. Vaikka olen vastustajien kanssa eri mieltä itse asiasta, voin silti ymmärtää heidän pettymystään ja tuntea myötätuntoa heitä kohtaan.

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat tarvitsevat tilaa surra. Ajan myötä he huomaavat, että uudistukseen liitetyt pelot eivät toteudukaan. Kunnioittamalla eri mieltä olevia yhdenvertaisuuden kannattajat voivat auttaa vastustajia hyväksymään uuden tilanteen.

Vaikka ratkaiseva päätös tehtiin perjantain äänestyksessä, vaatii uudistuksen maaliin saattaminen vielä työtä. Suuren valiokunnan käsittelyä ja eduskunnan viimeistä äänestystä pidetään liki läpihuutojuttuina. Merkittävämpää on, mitä tapahtuu seuraavalla hallituskaudella.

Tiedotusvälineissä on epäilty, että vanhoillinen hallitus voisi periaatteessa yrittää saada eduskunnassa läpi esityksen, jolla kertaalleen tehty päätös kumottaisiin. Käytännössä näin tuskin voi tapahtua.

Jos on silti huolissaan, tätä sinänsä epätodennäköistä kauhukuvaa voi torjua tukemalla kevään eduskuntavaaleissa yhdenvertaisuuteen sitoutuneita puolueita ja ehdokkaita. Yhdenvertaisuuden puolesta kannattaa toki äänestää joka tapauksessa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa riittää nimittäin tekemistä avioliittolain jälkeenkin. Ajankohtaisimpana hallitus käsittelee piakkoin translain uudistusta, joka voisi päivittää transihmisten oikeudet tälle vuosituhannelle.

Ennakkotietojen perusteella tilanne näyttää huolestuttavalta. Yhdenvertaisuuden puolustajien painetta siis tarvitaan yhä.

Eikä yhdenvertaisuudessa ole kyse vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Tukea tarvitsee moni muukin: yksinäisyydestä kärsivät ikäihmiset; köyhyydessä elävät yksinhuoltajat; vaille elintärkeitä palveluja jäävät paperittomat siirtolaiset; ympäristön esteellisyyteen törmäävät vammaiset ihmiset; ja valitettavan monet muut.

Tasa-arvoinen avioliittolaki meni läpi, koska niin moni suomalainen uskoi yhdenvertaisuuteen ja teki töitä sen eteen - riippumatta siitä, sattuuko itse olemaan homo, hetero vai jotain aivan muuta. Vastaavasti puutteisiin muiden ihmisryhmien oikeuksissa pitää puuttua, vaikka itse ei ryhmään kuuluisikaan.

Ihmisoikeudet ovat universaaleja ja erottamattomia. Loukkaus yksiä vastaan on loukkaus meitä kaikkia kohtaan. Siksi meidän on noustava puolustamaan ihmisten oikeuksia kaikissa tilanteissa.

Jaa sivu: