— Outi Alanko-Kahiluoto

Virkamiehet ja viranhaltijat - yhteiskuntamme tukipilarit

Julkisen sektorin työntekijöitä vastaan on viime viikkoina voimakkaasti hyökätty - aivan syyttä ja löysin perustein. Paljon parjatut ”virkamiehet” ovat yhteiskunnan rattaiden pyörimisen edellytys. He ovat hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareita, jotka hoitavat, parantavat, auttavat ja turvaavat. Julkisella sektorilla työskenteleviä ihmisiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Väitteitä julkisen sektorin ”paisumisesta” ei myöskään kannata purematta niellä. Hokema ei pidä paikkaansa: oikeastihan yksityinen sektori on suhteellisesti supistunut julkiseen sektoriin verrattuna, ja hyvinvointipalvelut on järjestettävä talouden suhdanteista riippumatta. Julkinen sektori on hyvinvointivaltion perusta.

Olemme kuulleet hiljattain julkista sektoria kritisoivia puheenvuoroja niin Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilältä kuin muiltakin oikeistopuolueiden edustajilta. He ovat vaatineet virkamiesten rankkaa karsimista. Sipilä vaati kymmenien tuhansien virkamiesten virkojen lakkauttamista. Tehostamisvaatimukset ovat osittain ymmärrettäviä. Samalla kannattaa pitää kirkkaana mielessä, keistä puhumme kun puhumme ”virkamiehistä”. He eivät ole yksi yhtenäinen hallinnollisten byrokraattien joukko. Viranhaltijoita ovat yleistä turvallisuutta ylläpitävät poliisit, tulipaloja sammuttavat palomiehet, lastemme opettajat, lähiterveysasemilla päivystävät lääkärit ja isovanhemmistamme huolehtivat sairaanhoitajat.

Sosiaali- ja terveydenhuolto sekä opetustoimi työllistävät virkamiehistä ja viranhaltijoista suurimman osan. Kunta-alan työntekijöistä kolme neljäsosaa työskentelee terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa tai sivistystoimessa. Neljä viidesosaa heistä on naisia - usein pienipalkkaisia.

Ilman opettajia ei toimisi koulutusjärjestelmä, eikä ilman lähi- ja sairaanhoitajia terveydenhuoltoa. Virkamiesten ansiosta yhteiskunta pelaa. Heitot virkamiehistä ”turhina paperinpyörittäjinä” kannattaisi lopettaa. Valtionhallintoa on tehostettu niin, ettei turhaan työhön ole juuri missään varaa. Esimerkiksi yliopistoilla opettajat joutuvat tekemään töitä, jotka ennen kuuluivat toimistosihteereille.

Enkä tällä tarkoita, etteikö työprosesseja olisi järkevää tehostaa esimerkiksi tietojärjestelmien avulla – tai etteikö perustulo vähentäisi dramaattisesti turhaa byrokratiaa ja kansalaisten pompottelua. Vanhentunut sosiaaliturvajärjestelmä ei kuitenkaan ole sosiaalityöntekijöiden vika. Esimerkiksi verottaja on kyennyt sähköisen verokortin avulla tehostamaan toimintaansa merkittävästi. Päällekkäistä paperityötä vähentäisi esimerkiksi Vihreiden ajama tulorekisteri. Sen ansiosta yrittäjä voisi ilmoittaa muuttuneista tulotiedoistaan keskitettyyn rekisteriin. Sen ansiosta byrokratia vähenisi, ja samalla veromätkyt ja sosiaalitukien takaisinperintä jäisivät historiaan. 

Kaikkia palveluita ei kuitenkaan voida siirtää verkkoon. Ihmisten auttaminen edellyttää usein kasvokkaista, henkilökohtaista kohtaamista ja yksilöllisiä ratkaisuja. Turvallisuutta, sairaaloita ja koulua ei voida ylläpitää ilman ihmisiä. Rikoksia ei ratkaista ilman poliiseja eikä vanhuksia voi hoitaa ilman lähihoitajia.

Vaikka kaikkia virkoja ei suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen seurauksena enää täytetä, on tarkoitushakuinen julkisen sektorin supistaminen yksinomaan tuhoisaa: se lisää kansalaisten eriarvoisuutta, syrjäytymistä ja apua tarvitsevien heitteille jättöä. Talouden hoidon pitää olla myös sosiaalisesti, eettisesti ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta kestävää. Säästämisen kohteena pitää olla oikeasti turha byrokratia - eivät opettajien, poliisien, palomiesten ja sairaanhoitajien työpaikat.

Jaa sivu: