— Outi Alanko-Kahiluoto

EK:n resepteillä ei pelasteta vanhaa, saati synnytetä uutta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti eilen reseptinsä ”pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi”. EK:n mukaan julkisen sektorin ”rönsyjä” pitää leikata.

Samaa orwellilaista kieltä käyttivät oikeistopuolueet 90-luvun lamassa ja moottorisaha lauloi. Parannukset, joita viime vuosina on tehty heikompiosaisten palveluihin, ovat joutuneet EK:n listalle julkista sektoria "paisuttaneista" päätöksistä.

Ei Suomen talouden ongelmana ole julkisen sektorin paisuminen. Ongelmana on yksityisen sektorin kutistuminen, mutta se ei ole julkisen sektorin vika.

EK vaatii vähentämään julkisen sektorin työntekijöitä, jotta yrityksiin riittäisi osaajia. Mutta ei opettajien, sosiaalityöntekijöiden ja poliisien vähentäminen kasvata yksityistä sektoria yhtään, ellei yksityinen sektori löydä omaa menestymisen reseptiään.

Suomalaisen elinkeinoelämän pitäisi uudistua ja siihen se ei ole pystynyt.

Sen sijaan, että etsisi malkaa omasta silmästään, EK purkaa muutoksen tuskaansa viattomiin: lapsiin, sairaisiin, vanhuksiin ja muihin työelämän ulkopuolisiin.

Kriisiytyikö suomalainen matkapuhelinbisnes liian suureen julkiseen sektoriin, työehtosopimuksiin tai korkeaan verotukseen? Tuskinpa.

Paljon on sen sijaan puhuttu huonosta johtamisesta ja virhearvioinneista, joilla tukahdutettiin luovuuteen perustuvan alan sisäinen uudistuminen. Suomalainen elinkeinoelämä ei enää valmista vientiin tuotteita, joille olisi kysyntää.

Elinkeinoelämän Keskusliitolta kaivataan visiota uusista työllistävistä kasvualoista, joilla pystyttäisiin kamppailemaan ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen ehtymistä vastaan. Mutta sen sijaan, että EK tunnistaisi omat kasvukipunsa, se vaatii muutosta julkiselta sektorilta.

EK:n kannattaisi vaatia lisää määrärahoja koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Lisäksi Elinkeinoelämän Keskusliiton pitäisi kysyä itseltään, miten uudistetaan suomalaista johtamista, erityisesti luovan alan johtamista, sekä muutosjohtamista. Luovia kasvavia yrityksiä ei johdeta kuten sahaa.

Sen sijaan että tukisi työllistäviä kasvualoja, jotka toimisivat ponnahduslautana myös uusille vientialoille ja -artikkeleille, EK lykkää välttämättömiä muutoksia ja tekohengittää vanhentuneita teollisuuden aloja.

Kenen etua EK:n takertuminen vanhan maailman rakenteisiin ajaa? Ei ainakaan suomalaisten yritysten, eikä myöskään Suomen kansalaisten, jotka jo maksavat työttömyydestä kovaa hintaa.

Surkea tuore esimerkki on EK:n tuki keskitetylle ydinvoimaratkaisulle, joka ei synnyttä uutta yrittäjyyttä eikä juuri työllistä, jos sitä verrataan uusiutuvan kotimaisen hajautetun energian mahdollisuuksiin.

EK:ssa uskotellaan, että julkisen sektorin leikkaaminen luo edellytyksiä uuden kasvulle. Tehostaminen ei kuitenkaan ole luovuutta, vaikka oikeistopuolueet ja EK niin toistelevat. Luovuutta on uusien ideoiden ja ajatusten jalostaminen toiminnaksi.

Resepti tähän ei ole koulutuksesta ja muista palveluista leikkaaminen, joihin EK:n ajamat veronalennukset väistämättä johtaisivat. Luovuutta edistäisi parhaiten perustulo ja muut keinot työn tekemisen ja teettämisen esteiden purkamiseksi: työttömän oikeus opiskeluun ja yrittämiseen, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen, (pien)yrittäjän ja itsensä työllistäjän sosiaaliturvan aukkojen poistaminen.

Elinkeinoelämän Keskusliiton kannattaisi myös ymmärtää, että elinkeinoelämän edellytyksiä ylläpidetään myös työelämän ulkopuolella: päiväkodeissa, peruskouluissa, pelastuslaitoksissa ja perusterveydenhoidossa.

Julkisen sektorin leikkauslistojen laatiminen on sitä paitsi kohtalokasta myös elinkeinoelämälle itselleen: kuten OECD:n juuri ilmestynyt selvitys osoitti, tulo- ja hyvinvointierojen kasvattaminen hidastaa merkittävästi myös talouskasvua.

 

Jaa sivu: