— Outi Alanko-Kahiluoto

Miksi hallitus haluaa sulkeutuvan Suomen?

Outi Alanko-Kahiluoto

Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen neuvottelijat ovat kehuneet hyvää yhteishenkeä, mutta kolmen koplan EU- ja ulkopolitiikan linjaukset ovat yllätyksettömiä ja latteita: edistysaskeleita ei juuri oteta, takapakkia sen sijaan kyllä. Heikomman asema ei näillä linjauksilla parane. Olisiko kannattanut riskeerata yhteishenki jossakin kohdassa?

Kiintiöpakolaisten määrän Sipilän hallitus pitää ennallaan.  Maailmassa on kuitenkin konfliktien seurauksena jo 51 miljoonaa pakolaista, mikä on enemmän kuin koskaan. Suomenkin vastuunottoa olisi kasvatettava sen mukaisesti, sillä Suomen kiintiö on pieni – tällä hetkellä vain 1050. Suomen hallituksen mielestä köyhä etelä saa selvitä ilman meidän apuamme. Myös jo leikatusta kehitysyhteistyöstä hallitus aikoo leikata, mikä on yksisilmäistä ja itsekästä politiikkaa: kun kehitysyhteistyöstä leikataan, lisääntyvät erilaiset nälästä ja eriarvoisuudesta johtuvat konfliktit ja pakolaisten määrä kasvaa.

Sulkeutuva Suomi ei myöskään lupaa selvittää ulkomaisten työntekijöiden byrokraattisen saatavuusharkinnan poistamista, joka voisi luoda uusia työpaikkoja ja jonka kannalla Keskusta ja Kokoomus ovat aikaisemmin olleet.

Sipilän hallitus päätti myös ensi töikseen säätää EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille lukukausimaksut. Linjaus on järjetön, sillä lukukausimaksut romahduttavat kansainvälisten opiskelijoiden määrän ja kaventavat korkeakoulujemme kansainvälisyyttä. Meidän ei kannattaisi sulkea ovia muualta tulevilta lahjakkailta nuorilta. Maksuton koulutus on Suomelle kannattava investointi: jos 25 % valmistuneista kansainvälisistä opiskelijoista jää Suomeen töihin valmistumisensa jälkeen, se riittää kattamaan maksuttoman koulutuksen kustannukset kansantaloudelle.

Positiivisena on pidettävä neuvottelijoiden linjausta, jonka mukaan oikeistokonservatiivinen hallitus ”kannustaa avoimeen keskusteluun maahanmuuttopolitiikasta, mutta rasismia ei sallita”. Toisaalta hallitus toteaa, että maassa tullaan laatimaan ”riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskunnassamme”. Toki on tervettä, jos maahanmuuttopoliittinen keskustelu pohjautuu tosiasioille eikä asenteille. Ei kuitenkaan voi välttyä vaikutelmalta, että samaan lauseeseen on mahdutettu sekä ihmisarvoa kunnioittava että maahanmuuttajia kohtaan kriittisiä asenteita lietsova kirjaus.

Ylipäätään neuvottelijoiden mielessä näyttää olevan melko yksipuolinen vahvemman puolelle asettuva ”yhteiskuntasopimus”, jossa ei muisteta tulevia sukupolvia eikä maailman köyhimpiä. Hallituksen linjauksilla ei astuta etujoukkoihin vaan sulkeudutaan mökkiin ja toivotaan, että joku muu ratkaisee globaalit ongelmat – köyhyyden, ilmastonmuutoksen, pakolaisuuden – meidän puolestamme ja ilman meidän panostamme. Tämä on surullista, sillä meidän toivomme on vain ja yksinomaan avautumisessa ulos ja maailmaan, yhteistyössä ja kansainvälisyydessä. Vain niillä ratkaistaan aikamme politiikan suuret ongelmat ihmisoikeuksia ja -arvoa kunnioittavalla, tulevien sukupolvien oikeudet ja kestävä kehitys huomioivalla tavalla. Kannattaa välillä kokeilla näkökulman vaihtamista myös kolmen koplan ulkopuolelle.