— Outi Alanko-Kahiluoto

Suomi ansaitsee kulttuuriministerin

Outi Alanko-Kahiluoto

 

Kulttuuriväki on huolissaan siitä, että huhujen mukaan hallitus on aikeissa lakkauttaa erillisen kulttuuriministerin tehtävän.

Vihreiden mielestä Suomen ei pidä eikä kannata luopua kulttuuriministeristä. Haluamme, että hallituksessa on edelleen ministeri jonka erityisenä tehtävänä on huolehtia taiteen ja kulttuurin voimavarojen kehittämisestä, puolustaa taiteen autonomiaa ja parantaa taiteen tekemisen edellytyksiä.

 

Lakkauttamalla kulttuuriministerin tehtävän hallitus viestittäisi, ettei Suomi koe sivistyksen ja kulttuurin puolesta puhumista tärkeäksi. Erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina on tärkeää ylläpitää taidemyönteistä ilmapiiriä. Taide ja luovuus eivät ole ylellisyyttä, vaan välttämättömyys, jotta näemme ulospääsyn ja reitin hyvinvoivaan ja valoisampaan tulevaisuuteen.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen totesi kuukausi sitten, että erillinen kulttuuriministeri on ”neuvottelukysymys” ja ”imagojuttu”:  ” Joudutaan miettimään, miten tärkeää sivistysvaltion imagon kannalta on, että joku on kulttuuriministerin nimikkeellä. 

Pienelle maalle oma kulttuuriministeri on todellakin imagojuttu, kuten Laaninen totesi. Asukasmääräänsä nähden Suomi näkyy maailmalla dynaamisena ja korkeatasoisena kulttuurimaana: meillä on nimekkäitä kirjailijoita, kapellimestareita, oopperalaulajia, elokuvantekijöitä ja artisteja, jotka tekevät maatamme tunnetuksi. Olisi häpeällistä ja noloa, jos palkitut taiteilijamme joutuisivat tulevaisuudessa kertomaan, ettei Suomen valtio ole sen vertaa kulttuurimyönteinen, että vaivautuisi panostamaan erilliseen kulttuuriministerin virkaan. Suomi ansaitsee kulttuuriministerin!

Laissa taiteen edistämisestä todetaan, että oikeus taiteeseen ja kulttuuriin kuuluu kansalaisen perusoikeuksiin. Juuri kulttuuriministeri on se henkilö, joka puolustaa kansalaisten yhdenvertaista oikeutta päästä osalliseksi kulttuurista. Eri kyselyissä on todettu, että suomalaiset pitävät kulttuuripalveluita lähipalveluita ja arvostavat niitä korkealle. Kansalaisille kulttuuri ei ole elitismiä vaan perusoikeus. Siksi on tärkeää, että Suomen hallituksessa on edelleen - Laanisen sanoin - ”joku”, joka puolustaa valtiovallan tukea taiteelle ja kulttuurille.

On myös ymmärrettävä kansallisen kulttuurin riippuvaisuus valtiovallan tuesta. Suomen kokoisessa maassa taiteen ja kulttuurin rahoitusta ei voi jättää kaupallisuuden, mesenaattien tai kuntien vapaaehtoisuuden varaan. Suomalainen taide, kuten tiedekin, tulee myös jatkossa menestyäkseen tarvitsemaan valtiovallan tuen. Ei vain viljely ole tärkeää – myös hengenviljely on kansakunnan menestyksen elinehto.

Kulttuurialat kuuluvat tulevaisuuden kasvualoihin, joilla on merkittävä työllistämispotentiaali. Verrattuna muihin Pohjoismaihin kulttuurialojen osuudessa Suomen bruttokansantuotteesta on kasvun varaa. Jo nyt kulttuurialojen osuus viennistä on ohittanut puunjalostusteollisuuden viennin arvon. Panostamalla kulttuurialan työntekijöiden sosiaaliturvan kehittämiseen voimme merkittävästi lisätä työtä ja toimeentuloa kulttuurin sektorilla. Perustulo, jota Keskusta ennen vaaleja lupaili, edistäisi merkittävästi luovien alojen työntekijöiden työllistymisen ja toimeentulon mahdollisuuksia.

Huomenna tiedämme, onko Suomella enää omaa kulttuuriministeriä ja voimmeko edelleen tituleerata itseämme sivistysvaltioksi, jonka mielestä maa, sen kansalaiset ja kulttuuriperintö ansaitsevat erillisen kulttuuriministerin. Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys, ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta ja edellytys. Sen rakentamiseen me tarvitsemme myös kulttuuriministerin omistautumista.