— Outi Alanko-Kahiluoto

Ojennetaan käsi hukkuvalle, pelastetaan kehitysyhteistyö

Outi Alanko-Kahiluoto

Videolla näkyy hätääntyneitä, hämmentyneitä lapsia ja koulutettuja aikuisia jotka ovat pakenemassa Syyriasta sodan jaloista Kosin lomasaarelle, jonne yleensä paetaan länsimaista aurinkolomalle lataamaan akkuja.

Turkissa on jo 2 miljoonaa Syyriasta paennutta ihmistä, jotka haluavat vain pysyä hengissä. Samaan aikaan Suomessa jotkut ovat katsoneet tarpeelliseksi lietsoa paniikkia siitä, että pakolaiskiintiö on Syyrian tilanteen takia nostettu kahdeksasta sadasta tuhanteen.

Suomen hallitus tekee kovaa ja armotonta politiikkaa. Tänään julkaistu VM:n budjettiesitys antaa kylmää kyytiä maailman köyhille. Kehitysyhteistyöstä leikataan 330 miljoonaa euroa sekä noin 70 miljoonan euron vuotuiset päästökauppatulot. Tämä tarkoittaa, että kehitysyhteistyön määrärahat leikataan liki puoleen nykyisestä. Suomi lyö Välimereen hukkuvaa näpeille. 

Leikkaukset voi konkretisoida esimerkiksi siten, että Suomen päätöksen seurauksena 80 000 lasta ei pääse kouluun, 30 000 lasta ei saa riittävää ravintoa ja arviolta ainakin sata suomalaista järjestösektorin työntekijää jää työttömäksi. Juuri järjestöt ovat vieneet ruohonjuuritason konkreettista apua maailman köyhimpiin maihin ja tällä työllä on ollut suomalaisten laaja tuki. 
 
Samalla kun kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä leikataan 49 miljoonaa, muutetaan apuluontoisesta kehitysyhteistyöstä 130 miljoonaa lainaksi ja Finnfundin pääomittamiseen. Kokoomuksen ministeri Toivakan johdolla Suomen kehitysyhteistyön painopiste siirtyy köyhyyden vähentämisestä suomalaisten yritysten vienninedistämiseen. 
 
Lisäksi Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus purkaa edellisen eduskunnan ja myös omassa ohjelmassaan hyväksymänsä päätöksen ohjata päästökauppatulot kehitysyhteistyöhön vuoden 2016 loppuun saakka. Tämä on noloa ja eikä yhtään paranna Suomen mainetta kainsainvälisillä areenoilla. 

Pakolaisia on maailmassa enemmän kuin koskaan, ihmisiä hukkuu päivittäin Välimereen, miljoonia ihmisiä on sotien ja nälänhädän vuoksi ilman kotia. Perussuomalaisten mukaan maailman köyhiä pitää auttaa paikan päällä eikä Suomeen vastaanotettavien pakolaisten määrää tule kasvattaa. Kuitenkin leikkaamalla Suomen kehitysyhteistyön määrärahat alle kansainvälisten sopimusten perussuomalaiset ja Suomen hallitus estää myös maailman köyhimpien auttamisen siellä, missä he asuvat. Tämä ei ole vain noloa ja häpeällistä, tämä on historiallinen virhe, josta jälkipolvet tulevat meitä syyttämään. 

Estetään yhdessä kehitysyhteistyön lakkauttaminen. Allekirjoita vetoomus täällä.