— Outi Alanko-Kahiluoto

Naistenpäivän kirje Sipilän naisvihamieliselle hallitukselle

Outi alanko-Kahiluoto: istuvan hallituksen politiikka on ollut  tasa-arvon kannalta pelkästään taantumuksellista.

Kun liput liehuvat Naisten päivän kunniaksi, on feministiksi tunnustautuvan velvollisuus sanoa ääneen se, minkä asiantuntijat ovat moneen kertaan todenneet: istuvan hallituksen politiikka on ollut tasa-arvon kannalta pelkästään taantumuksellista. 

Kaikki muut politiikan alueet on keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallituskaudella alistettu talouspolitiikalle. Tämä pätee myös tasa-arvopolitiikkaan, tai - kuten keskustan puoluetoimistolla varmasti muotoiltaisiin - perhepolitiikkaa on tehty talouden ehdoilla (konservatiiviselle keskustalle kun tasa-arvopolitiikka on perinteisesti ollut nimenomaan perhepolitiikkaa, ei suinkaan yksilöiden yhdenvertaisuutta). 

Hallituksen talouspolitiikka onkin ollut tasa-arvon kannalta tuhoisaa. Huono taloustilanne on riittänyt tekosyyksi mille tahansa tasa-arvoa murentavalle leikkaus- ja heikennystoimenpiteelle. Seurauksena on ollut köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvaminen. Tasa-arvon kannalta elintärkeitä julkisen sektorin palveluita on heikennetty ja samalla on tehty ideologisesti motivoituneita resurssiensiirtoja köyhiltä rikkaille ja julkiselta yksityiselle. 

Ei ainoastaan hallitus ole laiminlyönyt tasa-arvopolitiikan edistämistä. Työmarkkinaosapuolten välisessä kilpailukykysopimuksessa naiset jäivät nuolemaan näppejään. Miestenkeskisestä nyrkkitervehdyksestä välittyi tahtotila, että tässä tehtiin diilejä miesten kesken. Ei ihme, että jatko ei mennyt hallituksen käsikirjoituksen mukaan. PAM ei voinut hyväksyä sopimusta, jossa pienipalkkaisille naisille osoitettiin pelkkiä leikkauksia miesvaltaisten vientialojen eduksi. 

Nyrkit on nyt työnnetty taskuihin, mutta naisaloille heristelee yksi sun toinen sormeaan. 

Kilpailukykysopimus ei pitkään aikaan ole ollut mikään yhteiskuntasopimus, vaan kyseessä on ollut miesten välinen kisa, jossa naiselle on varattu pelkkä maksajan rooli. Olemme saaneet seurata, voittaako Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus palkansaajajärjestöt Häkämiehen EK:n tuella vai pystyvätkö palkansaajajärjestöt pitämään puolensa. Neuvotteluja on käyty miesten kesken. 

Kukaan ei kiistä, etteikö kilpailukykypaketti olisi naiselle vähemmän paha kuin hallituksen pakkolakipaketti. Julkisen sektorin 30 % lomarahaleikkaus osuu kuitenkin erityisesti naisiin, eikä sen epäreiluutta kaupan kassan näkökulmasta vähennä mitenkään leikkauksen määräaikaisuus. Kyse on periaatteesta ja siitä, että palkan menetys kirpaisee valmiiksi pienituloista ihan oikeasti. 

Lomarahaleikkauksia perustellaan välttämättömyydellä säästää julkisen sektorin suoria kustannuksia eikä päätöstä ole tehty hallituksessa vaan työmarkkinaosapuolten kesken. Silti on pakko ihmetellä, miksei tässä maassa löydetä säästöjä mistään muualta kuin  naisen selkänahasta. Myös Sipilän hallituksen leikkaukset päivähoitoon ja terveydenhoitomaksuihin osuvat kaikkein kipeimmin naisiin. Samoin hallituksen takataskussaan pitämät lisäleikkaukset kohdistuisivat jälleen lapsiperheisiin ja sitä kautta naisiin. 

Vasta vajaan vuoden hallinneen Sipilän hallituksen syntilista tasa-arvopolitiikassa on pitkä, sillä hallitus on alusta saakka laiminlyönyt lakiesitystensä sukupuolivaikutusten arvioinnin. Hallitusohjelmassa todettiin ykskantaan, että Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Hallitus ei asettanut tasa-arvon edistämistä politiikkansa tavoitteeksi, vaan totesi sen olevan vallitseva asian tila. Hallituksen välinpitämättömyyttä yhteiskunnan keskeistä rakenteellista ongelmaa kohtaan on mahdoton hyväksyä ja ymmärtää. Jos edes hallituksen talouspolitiikka olisi ajateltua ja perusteltua, hallitus ottaisi huomioon sen, että tasa-arvon parempi toteutuminen kasvattaa naisten mahdollisuuksia työssäkäyntiin, millä on merkitystä myös kansakunnan taloudelle. Vaan ei. 

Hallituksen ainoa lupaus (siis lupaus, ei teko) tasa-arvon parantamiseksi on lupaus toimia vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi. Kokoomuksen väläyttämässä mallissa maksettaisiin äitien työnantajille 2500 euron kertakorvaus. Isien työnantajat eivät ilmeisesti saisi hallituksen mallissa mitään, mikä ei kannusta perhevapaiden jakoon eikä siis tasaisi perhevapaiden käyttöä yhtään nykyistä tasavertaisemmaksi. Viesti tuntuu olevan, että äitien työnantajille maksetaan kertakorvaus, koska naisten kuuluukin maksaa vanhemmuuden kustannukset. Toki tämä on oikeistokonservatiivisen hallituksen ajattelun mukaista, mutta tasa-arvokriittistä tarkastelua ratkaisu ei kestä. 

Naisten päivän kunniaksi en aio suoda hallitukselle katteettomia kiitoksia, mutta pari vaatimusta julkean esittää. Hallitukselta tarvitaan nyt konkreettisia tekoja luottamuksen ja uskon palauttamiseksi, enkä puhu vain tasa-arvosta ja naisten oikeuksista, vaan hyvinvoitiyhteiskunnan tulevaisuudesta ja luottamuksesta. 

Pelkkä isien kannustaminen pitämään vanhempainvapaita ei riitä, jos sen edistämiseen ei lisätä yhtään rahaa. Hallituksen tulevaisuusvisioissa naisen paikka on kotona, eikä se ole nuoren naisen näkökulmasta vetovoimainen kuva. Miksi jäädä maahan, jossa metaforinen sopimusnyrkki työntää naista takaisin lapsenhoitajaksi ja hellan ääreen, kun työssäkäynnistä on tehty palkanalennuksilla paitsi taloudellisesti kannattamatonta myös päivähoitopalveluiden heikentämisen kautta vaikeaa? 

Vaadin hallitukselta ja koko kolmikannalta proaktiivisuutta ja ponnistelua työelämän muutosten ymmärtämiseksi. Sukupuolivaikutusten arviointia ei tarvita vain yksittäisten lakien arvioinnissa vaan sen on koskettava myös laajempia kokonaisuuksia kuten soteuudista, perustuloa ja työelämän muutosta. Tämä ei ole liikaa vaadittu eikä liian vaikeaa toteuttaa. Ei tarvita kuin tahtotila.