— Panu Laturi

Vaalirahoitus ja uusintavaalit puhuttavat

"Vihreiden mielestä paitsi ehdokkaiden, myös puolueiden rahaliikenteen on oltava nykyistä avoimempaa. On kestämätöntä, että eri vaalien ehdokkaiden tai puolueiden ja niitä lähellä olevien tahojen rahaliikenne tapahtuu kansalaisilta piilossa."

Näillä sanoilla avautuu verkkosivu, jolla Vihreät ovat avanneet kaiken rahoituksensa vuodesta 2005 tähän päivään saakka. Jo toukokuussa 2008 julkaistulla rahoitussivulla avataan muun muassa eduskuntavaalien, presidentinvaalien sekä eurovaalien rahoitus, puolueen vuosittaiset tulot ja menot, puolueen osakeomistukset sekä Vihreän eduskuntaryhmän rahoitus.

Olemme tyytyväisiä siihen, että julkinen paine on pakottanut muut puolueet niin hallituksessa kuin oppositiossa avaamaan rahoitustaan. On korkea aika, että kansalaiset tietävät paremmin, mitkä tahot rahoittavat mitä puolueita.

Rahoituksen avaaminen ei saa jäädä tähän. Vielä on paljon pöyhittävää jäljellä. Koska muut puolueet avaavat esimerkiksi piiri- ja paikallisyhdistystensä tilit?

Jotta kansalaisten luottamus politiikkaan palautuisi edes hivenen, vaali- ja puoluerahoituksen lainsäädännön uudistaminen on nyt nopeasti vietävä loppuun. Ja siten, että avoimuus tulee kaikkialle politiikkaan - porsaanreikiä ei saa jäädä. Esimerkiksi kaikki yli tuhannen euron suuruiset lahjoitukset olisi syytä julkistaa. Tätä periaatetta Vihreät ovat noudattaneet jo vuodesta 1999 lähtien (tuolloin julkistusraja oli 5000 markkaa).

Luottamus politiikkaan on tavallistakin heikommassa tilassa, sillä muiden puolueiden rahoituksesta on paljastunut moraalisesti ja mahdollisesti jopa juridisesti arveluttavia asioita. Lisäksi monet lupaukset siitä, että koko rahoitus on julkistettu, eivät ole pitäneet.

Vihreissä asiasta keskustellaan varmasti kiihkeästi muun muassa ensi viikonloppuna järjestettävässä puoluevaltuuskunnan kokouksessa Järvenpäässä. Ei ole salaisuus, että asia on herättänyt puolueen sisällä runsaasti keskustelua. Uusintavaalejakin on vaadittu - muun muassa MEP Satu Hassin ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton suunnalta.

Tärkeintä kuitenkin on, että ennen seuraavia vaaleja puoluerahoituksen pelisäännöt ovat avoimet ja selvät. Suomella ei ole enää varaa tällaiseen poliittiseen katastrofiin.

Vihreiden kannanottoja vaalirahoitukseen tältä vuodelta:

Uutisia ja kommentteja aiheesta muualla:

 

Jaa sivu: