— Panu Laturi

Vihreät tarvitsee nyt yhtenäisyyttä

Haluan kiittää kaikkia siitä valtavasta tuesta, jonka tänään ratkenneessa puoluesihteerivaalissa sain. Olen jännittänyt tämän vaalin tuloksia ehkä enemmän kuin mitään muuta asiaa koko elämäni aikana. Kun nyt aloitan kolmannen kauteni puoluesihteerinä, uskon voivani luotsata Vihreät siksi kolmanneksi Vihreäksi ulottuvuudeksi, jota suomalainen puoluekenttä tarvitsee.

Haluan kiittää myös kanssaehdokkaitani Heli Järvistä ja Juhana Suoniemeä hyvästä kilpailusta: sen aikana kävimme paljon hyviä keskusteluja ja kehitimme paljon ideoita siitä, mihin suuntaan puoluetta tulisi viedä.

Haluan kiittää väistynyttä puheenjohtajaa Anni Sinnemäkeä hyvästä yhteistyöstä: Anni on ollut loistava puheenjohtaja, jonka on tehnyt hyvää työtä. Siitä hänelle kuuluu suuri kunnia.

Nyt lähdemme yhdessä erinomaisen tuoreen puheenjohtajamme Ville Niinistön kanssa viemään Vihreitä kohti tulevia kunnallisvaaleja ja presidentinvaaleja sitä ennen.

Uskon, että vuoden 2012 kunnallisvaaleissa voimme saavuttaa Vihreiden historian parhaan vaalituloksen. Sitä varten me tarvitsemme yhtenäisyyttä: me emme tarvitse turhaa ja keinotekoista vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun vihreiden välille. Vihreät ovat kaupunkilaisten puolue, maaseudun puolue, kehyskuntien puolue, kaikkien puolue. Olemme laaja, mutta yhtenäinen joukko, ja meillä hyvä henki.

Nyt meidän pitää puhaltaa yhteen hiileen. Me olemme vahva ja yhtenäinen puolue, ja se on meidän tärkein voimavaramme.

 

 

Jaa sivu: