— Paula Pohjanrinne

Päätoimittajista ja heidän herjaamisestaan

Sain viettää lauantaiaamun tavalliseen lauantaiaamutapaani sängyssä aamukahvia juoden ja Vihreää Lankaa lukien ja ilahduin ikihyviksi "Vihreiden lasien" kolumnista, joka kaiken muun herjaavan ja törkyisen lisäksi oli varustettu tuhritulla muotokuvalla Hesarin kunnianarvoisasta herra päätoimittajasta. Toivottavasti herra kunnianarvoisa vetää siitä herneen nenäänsä ja aloittaa mediasodan Vihreää Lankaa vastaan. Mikään ei olisi piristävämpää kuin perinteinen Daavid ja Goljat -taisto mediassa vaalitaiston tässä vaiheessa. Hesari osoittaisi suorastaan fundamentalistista pateettisuutta ärähtämällä siitä - samaan tapaan kuin "Mooses" teki tässä taannoin "räpätäti" Hautalan auottua taas kerran päätään... Joka tapauksessa "Vihreät lasit" innoitti minut tuomaan tähän blogiin syksyllä kiukuspäissäni kirjoittamani vastineen Kalevan päätoimittajan vahvasti Nato-myönteiseen kolumniin, joka mielestäni oli alentuvaisuudessaan ylenmäärin loukkaava. Jätin sen aikoinaan lähettämättä, kun arvelin, ettei Kaleva sitä kuitenkaan julkaisisi, enkä silloin ehtinyt siivota sitä riittävän piilokriittiseksi. Mutta onneksi aihe ei vielä ole vanhentunut, vaikka kolmunista onkin jo aikaa. Vastine: Päätoimittaja Risto Uimosen kolumnissa "Asioista pitää keskustella niiden oikeilla nimillä" sunnuntain Kalevassa 15.10.2006 oli mielestäni suorastaan holhoavan omahyväinen asenne: siitä jäi sellainen vaikutelma, että suurten päivälehtien päätoimittajat olisivat jotenkin erityisasemassa ja ymmärtäisivät tavallista kansaa paremmin, miten Natoon tulee suhtautua: "Päätoimittajat pohtivat työkseen kansallisia kohtalonkysymyksiä ja joutuvat perehtymään syvällisesti niihin. Tuo prosessi on johtanut neljässä päässä samanlaiseen päätelmään, ja sillä voi olla jotain merkitystä, koska kyseessä ei ole valistunut arvaus vaan huolelliseen harkintaan perustuva kanta." Kolumnissa väitetään, ettei minkäänlaista manipulointia harrasteta, ja kuitenkin päätoimittaja katsoo asiakseen tuoda oman mielipiteensä esiin ja sillä, painavalla sanallaan, linjata lehtensä kannan asiaan. Näin maallikon silmin voisin väittää, että tämä juuri on manipulointia. Tässä tuntuu peräti olevan sellainen trendi, että Natoon liittymistä puolustavat tahot antavat mielellään ymmärtää, että heidän "huolellisen harkintansa" taustalla olisi jotain sisäpiirin salaista tietoa, jota ei tavalliselle kansalle uskalleta jakaa, ja joka puoltaisi Natoon liittymistä. Pieni vinkki: jos tämä "tieto" vuodettaisiin julkisuuteen, se varmaankin lisäisi Naton kannatusta nykyistä, etanaakin hitaampaa vauhtia nopeammin. Jos asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä, kuten päätoimittaja vaatii, niin eikö päätoimittaja Uimosen itsekin olisi syytä tuoda esille se, että hänen Natoon liittymistä puoltava käsityksensä, samoin kuin hänen kollegansa, on kuitenkin loppujen lopuksi vain hänen mielipiteensä, eikä sillä sinällään ole sen enempää merkitystä kuin Maija tai Matti Meikäläisenkään mielipiteellä. Voin vain toivoa, että myös Kalevan toimituskunnassa mielipiteen muodostus on yhtä vapaata. Olen varma siitä, että tästä maasta löytyy myös niitä päitä, jotka "työkseen pohtivat kansakunnan kohtalonkysymyksiä ja joutuvat perehtymään syvällisesti niihin", ja jotka ovat "huolellisen harkintansa" perusteella tulleet aivan päinvastaiseen johtopäätökseen kuin kolumnissa mainitut herrat päätoimittajat. Näistä päistä mainitsen esimerkiksi kansanedustaja, Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronbergin, jonka käsitykset kiistatta perustuvat muuhunkin kuin "valistuneeseen arvauksen". Hän kun esimerkiksi työssään puolustusvaliokunnan jäsenenä ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsenenä saanee päivittäin syvällisesti perehtyä aiheeseen. "Naton nopean toiminnan joukkoihin osallistuminen ei - kuten eivät yhteisharjoituksetkaan - edellytä jäsenyyttä itse sotilasliitossa. Erona kumppanuuden ja jäsenyyden välillä ovat tietyt standardit ja erityisesti johtamisjärjestelmiin liittyvät käytännöt, jotka eivät ole kumppanuusmaiden ulottuvissa. Niillä ei myöskään ole samaa painoarvoa Naton päätöksenteossa kuin jäsenmailla. Yksi suuri etu niillä on: kumppanuusmaat eivät niin helposti joudu poliittisen painostuksen kohteeksi kuin jäsenmaat," sanoi Tarja Cronberg alkuvuodesta 2006. Tähän arkisella maalaisjärjellä pääteltynä lisäisin, etteivät Naton kumppanit varmaankaan myös yhtä helposti päädy länsimaiden ja erityisesti "ison pahan" Yhdysvaltain ylivaltaa vihaavien terroristijärjestöjen ja -maiden kohdelistalle kuin varsinaiset Naton jäsenet. Ja taas toisaalta, maalaisjärkeeni ei mahdu yhtään syytä, jonka perusteella Naton varsinaiseksi jäseneksi liittyminen olisi mitenkään kannattavaa tai tarpeellista maallemme, mutta minulla ei ilmeisestikään ole riittävän syvällistä asiantuntemusta asiaan.
Jaa sivu: