— Pekka Haavisto

Onko koulusta erottaminen oikein?

Porissa tehtiin tällä viikolla huumeratsia kouluun. Tuloksena yli 20 huumeidenkäytöstä epäiltyä, ja kolme kiireellistä sosiaaliviranomaisten huostaanottoa. Ei kuulosta hyvältä.

Huumeet ja alkoholi ovat pilanneet monen nuoren elämän. Kukaan ei tarvitse niitä, monet niitä käyttävät, ja joillekin ne muodostuvat kompastuskiveksi. Onneksi on myös nuorisokulttuureja, joihin alkoholi ja huumeet eivät lainkaan kuulu.

Koulussa ollaan varmaan järkyttyneitä, vanhemmat ovat poissa tolaltaan, ja nuoret hämmentyneitä siitä. mitä on tullut tehtyä ja miten iso juttu siitä nousi. Yleinen hässäkkä siis.

Poliisi ja sosiaaliviranomaiset tekevät varmasti omaa työtään. Jossain vaiheessa istutaan oikeutta, ja sakkoja rapsahtelee. Rikoksista tulee siis rangaistus. Siinä tulee asian periaatteellinen puoli käsiteltyä.

Tämän aamun Aamulehti kertoo, että Porin koulu erottaa huumekohuun sotkeutuneita oppilaitaan kolmen kuukauden määräajaksi tai kevään loppuun saakka. Tämä herättää kysymyksen, osaako suomalainen koululaitos käsitellä ongelmatilanteita, ja missä ovat koulun pedagogiset kyvyt silloin, kun omat oppilaat joutuvat vaikeuksiin.

Yhteisöstä erottaminen ongelmiin ajautuneiden, joutuneiden tai hankkiutuneiden kohdalla missä tahansa työyhteisössä pitäisi olla se viimeinen toimenpide – kun mikään muu ei enää toimi. Nyt se näyttää Porissa olevan ensimmäisenä toimenpiteenä. Työssä olevia kansalaisia ei lainkaan mukaan voisi kohdella näin: tarvitaan todistettuja hoitoonohjauskertoja, ennen kuin työstä erottaminen olisi mahdollista.

Katu on usein aika huono kasvattaja, eivätkä Porin kadut ole siinä varmaan parempia kuin muidenkaan kaupunkien kadut. Lopputuloksena on helposti uusia koulupudokkaita, joista ei muutenkaan Suomessa ole pulaa. Koulu tekee tässä helposti karhunpalveluksen paitsi näille oppilaille, myös koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Vaikeuksiin joutuneet tarvitsisivat juuri nyt aikuisten apua, eivät sen kieltämistä. Suomalaisen koulun Pisa-menestystäkin arvokkaampi tulos on, jos se pystyy käsittelemään nuorten ongelmatilanteita, ja antamaan niissä apua oikealla hetkellä.

Jaa sivu: