— Pekka Haavisto

Joillakin jokainen päivä on nälkäpäivä

Näinä päivinä monet kerääjät ovat liikkeellä punaisten Nälkäpäivä-lippaiden kanssa. Ensimmäiseksi niistä lippaista tulevat mieleeni Somaliassa kohti pakolaisleirejä hakeutuvat köyhät ja nälkäiset ihmiset. Heidän elämäänsä koetteli ensin sota, nyt kuivuus. Jotkut ovat joutuneet jättämään taakse sairaita perheenjäseniään. Kohtalo koettelee kovalla kädellä.

Suomalaiset haluavat auttaa. Suomalaiset haluavat, että apu menee myös perille. Taloudellisestikin tiukkoina aikoina kyselyissä ollaan sitä mieltä, että kehitysavusta ja humanitaarisesta avusta ei saa leikata. Toisaalta halutaan varmistua, että apu menee sinne minne on luvattu.

Olen seurannut monessa kohteessa Punaisen Ristin avun perillemenoa. Minuun ovat tehneet vaikutuksen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun paikalliset työntekijät, jotka tuntevat tilanteen kentällä, ja ovat valmiita – joskus oman turvallisuutensa uhallakin – viemään avun niille jotka kaikkein eniten sitä tarvitsevat. Darfurissa näin Punaisen Ristin lentokoneiden ja helikopterien laskeutuvan kyliin, joissa vielä savusi pommitusten ja sotatoimien jäljeltä. Tällaisen avun antajia kohtaan tunnetaan syvää kunnioitusta kaikkialla.

Tänä vuonna SPR:n nälkäpäiväkampanjalla kerätään varoja katastrofirahastoon, josta tuetaan kymmeniä maita. Katastrofirahaston rahoja ei ole sidottu tiettyihin kohteisiin, mutta rahoja käytetään mm. tukemaan ruokajakelua kuivuudesta kärsivässä Itä-Afrikassa.

Moni antaa apua hyvästä sydämestään, ajatellen että myös nälästä ja kuivuudesta kärsivien alueiden lapsia on autettava. Joku voi antaa apua myös itsekkäämmin perustein: on hyvä auttaa ihmisiä siellä, missä pakolaisvirrat syntyvät – apu kannattaa viedä alkulähteille. Näin voidaan välttää pakolaisuuden paineita kohti Eurooppaa.

Nälkäpäivänä kaikki apu on yhtä arvokasta.

Jaa sivu: