— Pekka Haavisto

Naisten aika Afganistanissa

Kansainvälinen yhteisö pyrkii lisäämään Afganistanin hallituksen ja armeijan omaa vastuuta poliittisesta ja turvallisuuskehityksestä, mutta samaan aikaan opposition näyttävät iskut ovat lisääntyneet.

Karzain hallituksen oma sitoutuminen rauhan ja demokratian pelisääntöihin on ollut puutteellista. Vaaliprosesseissa on ollut vilppiä ja huumekauppa on taas palannut osaksi Afganistanin poliittisen eliitin omaa varainhankintaa.

Kokonaisvaltainen rauhanprosessi puuttuu: hallituksen vastustajien kohtaamiseen asetetut ennakkoehdot eivät ole luoneet ilmapiiriä, jossa taistelevat osapuolet aidosti olisivat kohdanneet toisensa. Maltillinen oppositiokin on radikalisoitunut, ja Pakistanin puolelta on tuettu radikaaleja voimia Afganistanissa. Jos vielä voidaan neuvottelupöytään palata, se pitäisi tehdä välittömästi.

Viime aikoina olemme nähneet myös pöyristyttävää naisiin ja siviileihin kohdistuvaa rikollisuutta: Presidentti Karzai armahti joulukuun alussa raiskauksen uhrin, joka oli tuomittu aviorikoksesta. Armahdus annettiin, kun uhri suostui menemään naimisiin raiskaajansa kanssa. Marraskuun lopussa Kunduzissa pakit saanut kosija heitti tyttöjen päällä happoa tuhoten heidän kasvonsa. Näitä happohyökkäyksiä on ollut myös koulua käyviä tyttöjä vastaan.

Afganistanin naisten aseman puolustamisessa ollaan ihmisyyden ja ihmisoikeuksien perusasioissa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei voi perustella uskonnollisilla käsityksillä.

Suomen painopiste on siirtymässä kehitysyhteistyöhön ja siviiliyhteiskunnan tukemiseen Afganistanissa. On toivottavaa, että tässä työssä otettaisiin erityisesti huomioon naisten ja lasten asema, demokratian tukeminen ja kansalaisjärjestöjen rooli Afganistanissa. Myös siviilikriisinhallinnan voimavaroja on lisättävä.

Suomi on ollut mukana ISAF-operaatiossa, jonka miesvahvuutta nyt vähennetään. ISAF on tärkeällä tavalla tukenut rauhaa ja vakautta Afganistanissa, ja suomalaiset rauhanturvaajat ovat tehneet tärkeää työtä – usein henkensä ja terveytensä uhalla. Kiitos heille siitä.

Rauhanturvatehtävissä voi valitettavasti tapahtua kuolemantapauksia ja vammautumisia. Uusveteraanien oikeusturvasta on huolehdittava. Kun rauhanturvatehtävistä palataan kotiin, oma järjestelmämme henkisessä ja fyysisessä kuntoutuksessa ei toimi riittävän hyvin. On varmasti kaikkien suomalaisten yhteinen toivomus, että rauhanturvatehtävissä vammautuneet saavat kaiken mahdollisen tuen täällä kotimaassa. Se on yhteinen velvollisuutemme.

Jaa sivu: