— Pekka Haavisto

Nigerian törkeä koulukaappaus

Mikä olisi pahin asia, mitä koulussa voisi tapahtua? Kaappaajien tulo kouluun ja oppilaiden vieminen tuntemattomaan määränpäähän? Tämä tapahtui 14.4. lähes kolmelle sadalle oppilaalle koillis-Nigeriassa Bornon osavaltiossa Chibokin tyttökoulussa. Yli 200 tyttöä on yhä kateissa. Iskun kouluun tehnyt terroristiliike Boko Haram ilmoitti vastikään myyvänsä heidät orjamarkkinoilla.

Tänä maanantaina ilmoitettiin kahdeksan tyttöoppilaan tulleen siepatuksi samalta alueelta Waraben kylästä. Tilanne on sietämätön. Tyttöjen koulutus on tehokkain tapa vaikuttaa yhteiskuntien kehittymiseen. Koulutetut tytöt siirtävät äiteinä sivistyksen ja osaamisen lapsiinsa ja lastenlapsiinsa. Heistä tulee osaajia työmarkkinoilla, ja heillä on itsenäisempi asema yhteiskunnassa.

YK:n vuosituhattavoitteena on peruskoulutuksen järjestäminen kaikille maailman lapsille vuoteen 2015 mennessä. Monet Afrikan maat ovat saavuttamassa tavoitteen. Tyttöjen koulutuksen etuja on helppo luetella: pääsy työmarkkinoille, korkeampi palkka, vähemmän lapsiavioliittoja, pienempi väestönkasvu, alhaisempi sairastuvuus HIV/AIDS:iin, kyky käyttää terveyspalveluja, yhteiskunnallinen osallistuminen.

Tämä ei sovi kaikille. Boko Haram Nigeriassa ja Taleban Afganistanissa ovat esimerkkejä tyttöjen koulutusta vastaan taistelua käyvistä ryhmistä. Ne pyrkivät estämään yhteiskuntien muutosta ja naisten oikeuksien toteutumista.

Muutkin tekijät vaikeuttavat koulunkäyntiä. Usein koulunkäynnin keskeyttää köyhyys. Joskus oppimisen estää pätevien opettajien ja oppimateriaalin puute. Vanhemmat eivät aina tue lasten koulutusta, koska pelkäävät lasten lähtevän pois perinteisestä elinpiiristä ja perityistä ammateista.

Nigerian köyhissä koillisosissa lasten koulunkäyntiä estämään on nyt tullut pelko. Lapset pidetään kotona, koska pelätään kouluihin tapahtuvia iskuja.

Nigerian tyttöjen suojelemiseksi ja Boko Haramin nujertamiseksi on maailmalla käynnistynyt laaja kampanja. Nigeriassa vanhemmat vaativat hallitukseltaan vahvempia toimia koulua käyvien lasten suojelemiseksi.

Nyt tarvitaan myös Suomen ääntä maailmalla tyttöjen oikeuksien puolustamisessa.

Jaa sivu: