— Pekka Haavisto

ISIS joutuu vastuuseen teoistaan

Kansainvälisessä mediassa ja Youtubessa on viimeisen vuoden aikana levinnyt pöyristyttäviä videoita Syyrian ja Irakin julmuuksista. Siviilejä vangitaan, heidän kätensä sidotaan ja heidät ammutaan tai mestataan.

Sodan pelisäännöt näyttävät olevan kokonaan hukassa. Kansainvälisiä humanitaarisen oikeuden sääntöjä ei noudateta. Viimeisin julmuusvideo on amerikkalaisen toimittajan James Foleyn murha. Kaikkien meidän myötätuntomme on hänen läheistensä ja omaistensa puolella.

Yksittäisten ihmiskohtaloiden rinnalla viime päivinä on noussut esille Pohjois-Irakin vähemmistöjen, kristittyjen, jesidien ja kurdien kohtalot. Onnekkaimmat ovat päässeet pakolaisleireille saakka, monien matka on päättynyt ISIS:n väkivallan seurauksena.

Maailma ei voi katsoa tätä silmitöntä väkivaltaa ja vähemmistöjen vainoa sivusta. ISIS:n eteneminen on pysäytettävä. Emme voi hyväksyä uskonnollista puhdistusta vaan toivomme Irakia, jossa kaikki uskonnolliset ja etniset ryhmät voisivat elää yhdessä.

Samalla on huolehdittava siitä, että sotarikoksiin tai ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneet toimijat joutuvat kansallisen ja kansainvälisen oikeuden edessä vastuuseen teoistaan. Oikeus maailmasta ei ole kuollut.

Kehitysministeri Pekka Haavisto

Jaa sivu: