— Pekka Haavisto

Palkinto lasten oikeuksien puolustajille

Vuoden 2014 Nobelin rauhanpalkinto annettiin tänään kahdelle lasten oikeuksien puolustajalle - 17-vuotiaalle Malala Yousaftaille ja 60-vuotiaalle Kailash Satyarthille. Toinen intialainen, toinen pakistanilainen. Toinen hindu, toinen muslimi. Toinen elämänsä keväässä, toinen pitkän linjan veteraani.

Molemmilla on sama tavoite: lasten turvallinen koulunkäynti, lasten suojaaminen ääriliikkeiden väkivallalta ja lasten suojaaminen taloudelliselta hyväksikäytöltä. Malala uhmasi oman henkensä ja terveytensä uhalla talebaneja, Kailash on gandhilaisilla toimintatavoilla iskenyt lapsityövoiman laajaa käyttöä vastaan Intiassa.

Molemmat ovat palkintonsa ansainneet. Vuonna 1896 kuollut, dynamiitin keksinyt Alfred Nobel jätti maailmalle arvokkaan perinnön: ainakin kerran vuodessa rauhan ja aseistariisunnan voimat saavat maailman huomion.

YK:n vuosituhattavoitteet asettivat tavoitteeksi lasten oikeuden saada peruskoulutus kaikkialla maailmassa vuoteen 2015 mennessä. Monissa maissa lasten, ennen kaikkea tyttöjen, mahdollisuus käydä koulua on nopeasti parantunut. Esimerkiksi Tansaniassa ja Etiopiassa yli 95 prosenttia lapsista aloittaa nyt koulun.

Mutta esteitä on vielä: ääriuskonnolliset liikkeet, kuten Nigerian Boko Haram, yrittävät estää tyttöjen koulunkäynnin käyttämällä kidnappauksia ja väkivaltaa. Monissa maissa lasten käyttö työvoimana estää heidän koulunkäyntinsä. Näistä syistä Malalan ja Kailashin palkinto on mitä ajankohtaisin.

Jaa sivu: